Mainos
Mainos

Näin helposti valmistat drinkkejä kotioloissa – suomalainen huippubaarimestari neuvoo: "Juomien teko ei jää välineistä kiinni"

Muutamalla välineellä ja raaka-aineella on mahdollista luoda herkullisia drinkkejä myös kotioloissa. Huippubaarimestari neuvoo, kuinka tämä onnistuu. 

Makuja.fi kysyi baarimestari Jan Lindgreniltä, millaisia makuja ja mitä välineitä hyvän makuisen drinkin valmistukseen oikein vaaditaan. Maukkaan drinkin salaisuus paljastui melko yksinkertaiseksi.

– Tärkeintä on, että juomassa on hyvä alkoholi, eli toimiva tuote. Lisäksi jotain hapanta, jotain makeaa ja jotain raikasta. Ei se muuta vaadi, tällä pääsee jo pitkälle, Lindgren toteaa.

Makeutta juomiin saa niin siirapeilla, sokerilla kuin hunajalla. Happoa juomiin saadaan sitruunan ja limen lisäksi vaikkapa greipistä, verigreipistä tai etikasta. Vaihtoehtoja löytyy lukuisia.

Juomien teko ei jää välineistä kiinni

Juoman valmistaminen ei myöskään jää välineistä kiinni.

– Kotiolosuhteissa monesti mietitään, että ei ole riittävästi välineitä, mutta liikkeelle pääsee hyvin pienelläkin välineistöllä, baarimestari kertoo. 

Baarilusikalla ja lasilla pääsee jo hyvin alkuun. Mikään ei myöskään estä sinua tarpeen tullen valmistamasta juomaa vaikkapa hillopurkkiin.

– Shakerin tilalla voit käyttää tupperware-kulhoa, lasipurkkia tai vaikkapa maitopurkkia. Juomien teko ei jää välineistä kiinni, Lindgren vinkkaa.

Artikkelin alusta löytyvällä videolla baarimestari esittelee kuusi helppoa drinkkiohjetta. 

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja