Makea päärynä kohtaa suolaisen gorgonzolan dramaattisen mustalla riisipedillä.
Otetaan taas nosto kirjaston valikoimasta bongatusta uutuudesta. Jamien italialainen keittiö -keittokirja on täynnä tähtikokin italialaisilta nonnilta pöllittyjä reseptejä. Jamien kirjat ja kokkaustyyli on käynyt minulle viime vuosina hiukan tylsäksi, mutta nyt, kun ollaan miehen ruokafilosofian lähteillä, homma taas pelittää.
Kirjasto on loistava paikka löytää keittokirjoja testikäyttöön ja jos ne miellyttävät koeajon jälkeen, voi opuksen ostaa omaksi. Ainakin Tampereella hyllyt notkuvat uusia ja uudehkoja keittokirjoja klassikoista puhumattakaan. Moni fiiliksellä ostettu keittokirja jää helposti käyttämättä. Jos kokkaa parin-kolmenkympin kirjasta kolmea reseptiä, tulee niiden hinnaksi melkoisen paljon. Säästeliäs tyyppi ottaa kirjaston kirjan reseptistä valokuvan ja lisää omiin arkistoihinsa. Tunnustan tekeväni sitä myös kirjakaupoissa. Miksi ostaisin kolmenkympin kirjan, jossa näyttäisi olevan kaksi mielenkiintoista reseptiä?
Musta riisi on mielenkiintoinen raaka-aine. Vahvin ominaisuus on tietenkin sen väri. Musta on aina dramaattinen näky lautasella. Ostamani pakkaus kertoo mustan riisin tulevan Kiinasta, jossa sen lempinimi oli unohdettu riisi, koska se oli sallittu vain keisarin ruokapöydässä.
Mustan riisin rakenne on jämäkämpi kuin tavallisen. Sen keittoaika on myös huomattavan pitkä. En ollut huomannut pakkauksen ohjetta antaa riisin liota muutama tunti vedessä ennen keittämistä. Puolen tunnin keittäminen venyi siten pariksi tunniksi ja suunniteltu illallinen vaihtui pakastelöydöiksi. Kantapään kautta annettu ohje: laita riisi likoamaan veteen aamulla, niin on käyttövalmis päivällistä valmistaessa. Olennaista on tsekata pakkauksen kypsennysohjetta.
