MTV paikalla: Tältä näyttää nyt Senaatintorin jättiterassilla – "vakiokavereita" ei paikalle haluta: "Teemme kaikkemme, että pysyvät poissa"

Senaatintorin kohuttu jättiterassialue avautui yleisölle keskiviikkona 1. heinäkuuta. MTV oli paikalla h-hetkellä ja selvitti muun muassa, miten turvaväleistä aiotaan pitää huolta ruuhkien yllättäessä. 

Helsingin pääaukiolla, Senaatintorilla, voi elokuun loppuun asti nauttia helsinkiläisten ravintoloiden makuelämyksiä urbaanissa siirtolapuutarhatunnelmassa. Kyseessä on ainutlaatuinen kokeilu, josta toivotaan piristysruisketta koko koronasta toipuvan kaupunkikeskustan elävöittämiseen.

Jättiterassi on jo ennen avaamistaan ehtinyt herättää tuntemuksia suuntaan jos toiseenkin. Monet ovat iloinneet kaupungin elävöittämisestä, kun taas toiset ovat kritisoineet terassin sijaintia tuomiokirkon kupeessa.

Senaatintorin kesän käytännön organisoinnista vastaavan Torikortteleiden kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer kertoi tunnelmiaan MTV:lle vain muutamia minuutteja ennen terassialueen avautumista.

 – Jännittää. Hyvällä tavalla, mutta totta kai jännittää, Bauer totesi. 

Senaatintorin kesän toimijat:

Bites Burgers
Bricco Wine Bar
Bryggeri Helsinki
Bakery-Eatery Levain
Ravintola Loop
Muru & Pastis
Paisano
Bar Runar
Ravintola Sea Horse
Skiffer x Seksico Tacos
Sofia Helsinki
Ravintola Sunn
Dogs & Bubbles by Valkoinen Sali
Pizzeria Via Tribunali & SALAKAPAKKA by Son of a Punch
W30
Yes Yes Yes

Senaatintorin kesäterassin muodostavat 16 helsinkiläistä ravintolaa. Kattaukseen kuuluu  niin aamiaista, lounasta, pizzaa, silakkaa, tapaksia, fine diningia, premiumhodareita, cocktaileja ja paikallisia pienpanimo-oluita. Bauerin mukaan ravintolahakemuksia tuli runsaasti ja valinta oli vaikea. Valinnoilla pyrittiin ennen kaikkea monipuolisuuteen.

– Että kaikille löytyisi jotain. Täällä voi mennä hakemaan monesta paikasta maistiaisia ja mennä istumaan minne haluaa, Bauer selventää.

Koko terassialueen suunnittelu perustuu valtakunnallisiin koronalinjauksiin. Alueen tilankäytössä on tarkkaan mietitty turvavälit, asiakaspaikkojen määrä, kulkusuunnat sekä pöytien ja myyntipisteiden asettelu. Turvaväleistä huolehdititaan muun muassa istutuslaatikoiden avulla, jotka on sijoitettu pöytien väleihin. 

"Meidän vakiokaverit lokit tulevat varmasti myös paikalle nauttimaan"

Yksi iso kysmysmerkki on tietysti Suomen sää. Jos koko ajan sataa ja tuulee, se näkyy väistämättä myös asiakasmäärissä. Peggy Bauer on kuitenkin toiveikas. 

– Säähän varauduttu esimerkiksi noilla varjoilla, mutta toki luotetaan siihen, että suomalaiset kestävät Suomen kesän, varustautuvat, eivätkä kavahda, vaikka vähän sataa tai tuulee.

Myös toinen oleellinen haaste on otettu huomioon ja alueen yläpuolelle pystytetty siimaviritelmät.

– Meidän vakiokaverit lokit tulevat varmasti myös paikalle nauttimaan. Teemme nyt kaikkemme, että pysyvät poissa ja täällä saisi rauhassa syödä.

Bauer toivoo, että niin helsinkiläiset kuin lähimatkailijatkin löytäisivät paikalle viettämään ainutlaatuista lomaa Helsingin paraatipaikoille. 

– Tämä tehdään helsinkiläisille ja lähimatkailulle. Kyllä tämä kevät on ollut niin kauhea koettelemus.

Miten ravintolat ovat varautuneet Senaatintorin kesäterassin avautumiseen? Miltä paikan päällä näyttää? Katso videolta – MTV paikalla. 


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.