Mokajädet ja överipullat – oletko kuullut palomiesten hupaisasta ruokakulttuurista?

korvapuusti
Kun liikuntaa tulee harrastettua paljon, ei herkkujakaan tarvitse vältellä. Shutterstock

Raskas työ vaatii raskaat herkut. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastajat eivät karsasta makeaa. 

Ruoanlaitto on Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella yksi osa yhteisöllisyyden vahvistamista. Iltaisin työvuorolaiset kokkaavat yhdessä, eikä herkkuhetkiäkään vältellä. Kun fyysisestä kunnosta pitää huolta, mahtuu ruokavalioon hyvin myös makeita hetkiä.

– Jos syö enemmän pullaa, niin sitten vain vetää kovemmat treenit siihen päälle, sanoo ensihoitaja Jonna Rinne Karjaan neljännestä vuorosta. 

Palolaitoksilla onkin kehittynyt vakiintuneita termejä, jotka kertovat oivaltavasti, että lähes aina on hyvä syy herkutella. Jonna Rinne selostaa, mitä eri termit tarkoittavat. 

Heittojäde tai heittosafka

– Jos joutuu heittoon eli tekemään vuoroa jollekin toiselle asemalle, on sinne tapana viedä jotain hyvää syötävää mukanaan.

Överipullat

– Ylityövuoroa tekevän on tapana tarjota muille vuorolaisille pullat.

Mokajädet tai mokapullat

– Tästä tuoja ei tykkää, mutta muut kyllä tykkäävät. Mokajädet tai mokapullat pitää tuoda, jos on tehnyt jonkun mokan, kuten rikkonut jotain kolhinut autoa. Usein mokat ovat pullilla kuitattu, mutta mokan laadulla on totta kai väliä. Jos moka on oikein paha, joutuu mokaaja tuomaan pullat muutamaan otteeseen.

Lomaläskit

– Se, joka on lähdössä lomalle, valmistaa ruoat. Tähän liittyy huhu, jonka mukaan lomasäät ovat sitä paremmat, mitä paremmat ruoat lomallelähtijä tarjoaa.

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos julkaisi marraskuussa hyväntekeväisyyskirjan Keittiön pelastajat, joka kertoo yhteisöllisyyden ja ravinnon tärkeydestä vaativan työn rinnalla. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.