Miten paistat joulukinkun? Yksi tapa on nyt asiantuntijan mukaan "kuuminta hottia"

1:57 Yksi kinkunpaistotapa on nyt asiantuntijan mukaan"kuuminta hottia"
KATSO VIDEO: Yksi kinkunpaistotapa on nyt asiantuntijan mukaan "kuuminta hottia"

Joulukinkun hinta on noussut viime vuodesta parhaimmillaan useita kymmeniä prosentteja. Kinkku kuuluu silti edelleen suomalaisten joulupöytään – valmistustavoissa saatetaan sen sijaan käyttää tänä jouluna luovuutta.

Sekä S-ryhmä että Kesko kertovat joulukinkkujen hintojen nousseen viime vuodesta. K-ryhmän kaupoissa voidaan puhua noin 20 prosentin noususta. S-ryhmästä puolestaan kerrotaan MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmalle, että kypsien joulukinkkujen ostohinnat ovat kallistuneet ”jopa kymmeniä prosentteja”.

Lihatiedotuksen teettämän tutkimuksen mukaan tänä vuonna joulukinkkua aikoo syödä 73 prosenttia vastaajista. 20 prosenttia vastaajista ei aio syödä kinkkua ja vajaa kymmenen prosenttia vielä empii kantaansa. Heistä, jotka aikovat ostaa kinkun, 90 prosenttia aikoo ostaa sen kotimaisena. 

Lihakeskusliitto ry:n toimitusjohtaja Mari Hannuksela sanoo, ettei kallistunut hinta ole vaikuttanut ihmisten haluun syödä joulukinkkua. Asiaa on kysytty kuluttajilta sekä tänä että viime vuonna.

– Vastaajista kolme prosenttia enemmän aikoo syödä kinkkua tänä vuonna verrattuna viime vuoden vastaavaan tutkimukseen, Hannuksela sanoo.

Yksi kinkunpaistotapa nyt "kuuminta hottia"

Perinteisesti joulukinkku paistetaan kotiuunissa, mutta se ei suinkaan ole ainut tapa joulupöydän kunkun valmistamiseen. Lihakeskusliiton Mari Hannukselan mukaan viime vuosina trendiksi on noussut esimerkiksi kinkun paistaminen pallogrillissä

– Tänä vuonna isänpäiväkinkku tehtiin sous vide -kypsennyksessä, vesihauteessa, ja kuorrutettiin uunissa.

Tänä jouluna suomalaisia saattaa huolettaa jouluruokia valmistettaessa korkea sähkön hinta. HKScanin tekemien tuoreiden laskelmien mukaan kinkun paistamista uunissa ei kuitenkaan kannata kavahtaa. Viiden kilon painoisen kinkun paistaminen kiertoilmalla 120-asteisessa uunissa kestää noin kuusi tuntia. Sähkönkulutus on tällöin hiukan uunista riippuen noin 2,5–3 kWh. Jos sähkön hinta on 25 senttiä/ kWh, tulee kinkun paistaminen maksamaan selvästi alle euron.

Jos kuitenkin haluaa kokeilla sähköäsäästävää valmistustapaa, vinkkaa Hannuksela yhden metodin, joka on tällä hetkellä "kuuminta hottia".

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

– Vaikka säästö ei ole kuin ehkä euron, niin se kuitenkin sitä aattoaamuyön sähköpiikkiä osaltaan auttaa torppaamaan.

Mikä kinkunpaistamistapa on nyt asiantuntijan mukaan "kuuminta hottia"? Katso kinkkuvinkit videoklipiltä jutun yltä!

Katso myös toinen video: Sikatilojen ahdinko syvenee – moni pohtii jo lopettamista.

1:20
Pientä lohtua sikatilallisille tuo, että kinkun odotetaan säilyttävän vakaan asemansa joulupöydissä.


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja