Mitä käy, jos täysin jäisen joulukinkun paistaa uunissa? Kokeilu tuotti uskomattoman lopputuloksen

Joulukinkku 3
Kuvan kinkku ei liity tapaukseen. Lehtikuva

Tähän asti on yleisesti uskottu, että kinkkua ei kannattaisi paistaa jäisenä. Asiantuntijat päättivät ottaa tulevan joulun kunniaksi tämän uskomuksen testiin – ja lopputulos yllätti.

Perinteisen valmistusohjeen mukaan kinkku tulisi ensin sulattaa hitaasti jääkaapissa, jonka jälkeen sen on hyvä antaa levätä vielä huoneenlämmössä ennen paistamista. HKScan Finland Oy:n tuotekehityksessä lähdettiin rohkeasti testaamaan, pitääkö tämä paikkansa.

– Lähdimme testaamaan, miten kinkun voisi paistaa jäisenä niin, että lopputulos on vähintään yhtä herkullinen, kuin perinteisestikin paistettuna, HKScan Finland Oy:n tuotekehityskokki Sami Lamminaho kertoo.

Herkullinen lopputulos yllätti sokkomaistajat

Jotta testistä saataisiin mahdollisimman realistinen lopputulos, maistettiin perinteisellä tavalla paistettuja kinkkuja sekä jäisenä paistettua kinkkua raadin keskuudessa sokkona. Kinkkujen maussa ja rakenteessa ei monen yllätykseksi havaittu eroja muuta kuin ulkonäössä: Matalammassa lämmössä paistettu kinkku on uunista otettaessa hieman vaaleampi.

– Kinkun mureus riippuu lihan sisälämpötilasta, riippumatta siitä, onko se paistettu jäisenä vai sulana. Mitä korkeampi kinkun sisälämpötila, sen mureampi kinkku, jatkaa Lamminaho.

Paistohävikki oli lähestulkoon sama. Jäisenä uuniin laitetun noin kolmen kilon painoisen kinkun paistohävikki oli testissä 33 prosenttia. Samanlaisen sulan kinkun vastaava hävikki oli 29 prosenttia. Tosin painosta osa on lähtenyt jo kinkun sulamisvaiheessa. Jääkinkun paistopussiin tuli siis noin 1 desilitra enemmän nestettä.

Lähde: HK


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!