Mitä hampurilaisen ulkonäkö kertoo sen mausta? Vastaus saattaa yllättää

Hampurilaisia on tarjolla nykyään lukuisissa paikoissa gourmet-ravintoloista pikaruokapaikkoihin. Kertooko hampurilaisen ulkonäkö jotain sen mausta?

Makuja.fi haastatteli Fastfood&Cafe-messuilla Messukeskuksessa suositun hampurilaisblogin, Burger Me!:n kirjoittajaa, bloggari Nick Andrewsia. Selvisi, että hampurilaisen ulkonäkö saattaa usein hämätä herkuttelijaa.

Ei liene yllätys, että hampurilaiset ovat Andrewsin lempiruokaa. Hoikka mies kertoo syövänsä vuosittain satoja burgereita.

– Syön noin 200–250 hampurilaista vuodessa. Viimeisenä neljän vuoden aikana olen syönyt noin 1000 burgeria. Ennen tätä söin aina ravintolassa hampurilaisen, jos sellainen oli tarjolla. Sanoisin, että olen syönyt noin 2000–3000 hampurilaista tähän asti, Andrews laskeskelee.

Ulkonäkö voi pettää

Andrews uskoo, että hampurilaisen ulkonäöllä on tärkeä merkitys ensivaikutelman luomisessa asiakkaalle. Hampurilaisasiantuntijan suosikeiksi nousseista hampurilaisista useampi on kuitenkin hieman yllättäen ollut kaukana esteettisimmistä hampurilaisversioista.

– Jotkut karmeimman näköisistä hampurilaisista ovat olleet mielestäni niitä kaikkein maukkaimpia. Ulkonäön perusteella on siis todella vaikeaa tehdä arviota, Andrews kertoo.

– Ravintolalle hampurilaisen ulkonäkö on kuitenkin puolet voitosta. Kun hampurilainen näyttää hyvältä, se maku ei ole enää niin tärkeää, sillä siitä on jo saatu hyvä ensivaikutelma, hän jatkaa.

Bloggari muistuttaa, että kaikkein tärkeintä hampurilaisessa on kuitenkin sen maku.

– Kirjaa ei saisi arvostella sen kansien perusteella. Sitä täytyy maistaa, jotta tietää, onko se hampurilainen hyvä. Mitä sotkuisempi, sitä parempi – niin kauan kuin hampurilainen on maukas, Andrews nauraa.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat