Muistatko vielä, miltä kouluruoka maistui? Kävimme syömässä kouluruokaa Kaisaniemen ala-asteella – katso, miten aikuiset arvioivat annoksia.
Opetushallituksen mukaan kouluruoka on "pääsääntöisesti suomalaista perusruokaa. Hyvään kouluateriaan kuuluvat lämmin ruoka, salaatti, raaste tai tuorepala, leipä, levite ja juoma".
Kävimme syömässä kouluruokaa Kaisaniemen ala-asteella. Katso videolta, mitä ruokana oli, ja miten se maistui.
Suositukset pantu uusiksi
Kouluruoka-annos maksaa noin 2,76 euroa. Kouluruokailusuositukset uusittiin vuonna 2017; uudistus toi enemmän kalaa, vaaleaa lihaa ja kasvisruokaa kouluihin.
Punaista lihaa ja makkaraa sen sijaan halutaan vähentää.
Nykylasten ruokasuosikkina kalapuikot
Suosituimpia kouluruokia nykyisin ovat kalapuikot, kasvistäytteiset tortillat sekä pinaattiohukaiset. Seuraavina listaan pääsivät makaronilaatikko, ohrasuurimopuuro mehukeitolla ja lihapyörykät. Monien karsastama tilliliha ja piparjuuriliha poistuivat Helsingissä listalta 1990-luvulla.




