Michelin-ravintola Postres teki yllättävän paluun – uusi konsepti avautui Porvoossa

postres, helsinki
Postres lopetti Helsingissä, mutta teki paluun Porvooseen. Kuva Helsingin Postres-ravintolasta vuodelta 2012. Lehtikuva

Vuonna 2006 Helsinkiin avattu ja vuonna 2014 lopettanut ravintola Postres teki paluun kahvilana – Porvooseen.

Huippukokki Samuli Wirgentius toi Michelin-ravintolana tunnetun Postresin Porvoon vanhaan kaupunkiin. Café Postresin listalta löytyvät kuuluisa jälkiruoka Tarte Tatin sekä itse tehtyä jäätelöä. Helsinkiläisravintolaa luotsannut Wirgentius toimii kahvilan keittiötoimenjohtajana sekä ravintoloitsijana yhdessä ravintola SicaPellestä tutun Riku Stenrosin kanssa.

Café Postres avasi ovensa maaliskuun 4. päivä. Kahvila kantaa samaa nimeä kuin Helsingin Eteläesplanadilla vuoteen 2014 asti toiminut Michelin-ravintola.

Ideana on tuoda Michelin-tasoinen ravintolaelämys kahvilaympäristöön.

– Postresin tarina sopii hienosti Porvoon vanhaan kaupunkiin, joka on kuin jälkiruoka itsekin, kertoo Wirgentius.

Artesaanikahvilan tuotteet ovat luonnonmukaisista raaka-aineista valmistettuja ja keittiö on sijoitettu poikkeuksellisesti keskelle asiakkaita, jotka pystyvät seuraamaan läheltä kahvilatuotteiden valmistusta. 1700-luvulla rakennetussa puutalossa tarjoillaan muun muassa ravintola Postresin mainetta niittäneitä jälkiruokia.

– Postresin Tarte Tatinistä tuli aikoinaan pienimuotoinen käsite Helsingissä, joten halusimme herättää sen henkiin arvokkaassa miljöössä vanhassa Porvoossa. Meillä ei ole perinteisiä vitriinituotteita lainkaan, vaan panostamme käsin tehtyihin annoksiin, sanoo Wirgentius.

Kahvila sijaitsee museosuojellussa arvokiinteistössä Gabriel Hagertin kujalla. Omistajilla on kädet täynnä töitä, sillä avajaiset eivät jää vielä tähän.

– Avaamme myöhemmin keväällä samaan kiinteistöön ruokaravintolan, Stenros paljastaa.

Katso videolta huippukokin mietteet Michelin-tähdistä:

Huippukokki kertoo Michelin-tähtien mystisestä taustasta 3:05

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.