"Mauste", joka tekee pihvistä entistä parempaa – kokeile rohkeasti!

kahvipihvit
Pihvien mausteena voi kokeilla kahvia. Shutterstock

Pihvin voi maustaa monella eri tavalla omien mieltymysten mukaan.

Grillipihvi on monelle suurta herkkua. Sen maustamisessa voi käyttää mitä erilaisimpia raaka-aineita, joiden avulla saa lihaan monenlaisia makuvivahteita.

Kahvi sopii lihalle mausteeksi

Jauhettu kahvi antaa lihalle herkullisen maun ja sopii mausteeksi erityisen hyvin naudanlihalle. Kahvilla maustettua grillipihviä kannattaa maistella esimerkiksi paistettujen vihannesten kera.

Kahvilla maustetut grillipihvit

4 annosta

2 rl chilijauhetta

1 rl sokeria

1 rl suolaa

1 rl hienoksi jauhettua tummapaahtoista kahvia

1 rl karheaksi jauhettua mustapippuria

1 tl jauhettua korianteria

2 tl savupaprikajauhetta

noin 700 g–1 kg pihvilihaa, esimerkiksi naudan välikyljystä tai kuvelihaa

Kuumenna grilli 200–230 asteiseksi. Vaihtoehtoisesti pihvit voi paistaa myös erittäin kuumalla valurautapannulla. Leikkaa liha neljään yhtä isoon palaan. Sekoita mausteet keskenään ja hiero ne pihveihin. Anna mausteiden imeytyä 30 minuuttia.

Grillaa pihvejä 2–4 minuuttia molemmin puolin, kunnes ne saavat väriä ja rapean ulkokuoren. Siirrä pihvit grillin viileämpään osaan ja jatka paistamista niin kauan, kun ne ovat toivotun kypsiä. Anna pihvien jäähtyä 10–15 minuuttia ennen leikkaamista. 

Lähde: About food

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.