MasterChef-voittaja ylistää väheksyttyä kalaa: "Moni parjaa ihan turhaan"

Näin lohi kannattaa asiantuntijan mukaan savustaa: "On kyllä mehevä" 4:30 Näin lohi kannattaa asiantuntijan mukaan savustaa: "On kyllä mehevä"
KATSO MYÖS VIDEO: Näin lohi kannattaa asiantuntijan mukaan savustaa: "On kyllä mehevä"

MasterChef-voittaja Kristiina Ponsimo kertoo vinkkinsä kalakokkailuun.

MTV:n MasterChef Suomi -ohjelman tänä keväänä voittanut Kristiina Ponsimo kertoo Pro Kala ry:n haastattelussa voittaneensa kisan käytännössä kokkaamalla kalaa. 

Ponsimo kertoo kalan olevan hänen lempiraaka-aineensa ja MasterChef-voittaja kalastaakin paljon itse kesäisin perheensä kanssa mökillä.

– Kala on arvokas raaka-aine, joten on ihan uskomatonta, että sitä saa tuosta lähimerestä ihan ilmaiseksi! Ponsimo toteaa kalayhdistykselle.

Ponsimon kesän suosikkireseptejä ovat muun muassa paistetut ahvenfileet vaikkapa sitruuna-kermakastikkeen tai beurre blancin kanssa. Lisäksi hän suosittelee muurikalla paistettuja pikkuahvenia, savusiikaa, graavikalaa ja cevichea.

"Moni parjaa haukea ihan turhaan"

Yhden aliarvostetun kalan Ponsimo haluaisi nostaa erityisesti valokeilaan: MasterChef-voittaja nimittäin ylistää haukea. 

– Älkää ihmiset päästäkö sitä takaisin veteen, vaan kokatkaa siitä ruokaa! Moni parjaa haukea ihan turhaan, mutta se on äärettömän hyvä kala, kunhan sen käsittelee niin, ettei kalan pinnalla oleva lima kosketa kalan lihaan, Ponsimo vinkkaa kalayhdistykselle.

Juhannuspöytään kuuluu sen sijaan olennaisena osana silli. Ponsimo itse on oppinut isoäidiltään kikan lasimestarin sillin ja suutarinlohen valmistamiseen: etikkamausteliemeen kannattaa laittaa reilummin sokeria kuin mitä ohjeessa on, se tekee ruokaan vielä paremman maun.

Kristiinan lime-chilisilakat juhannuspöytään

Silakkaa Ponsimo valmistaa usein chiliä, limeä ja korianteria yhdistävällä reseptillä. Tämä herkku sopii mainiosti myös juhannuspöytään.
 

600–700 g silakoita (tai n. 400 g silakkafileitä)
2 punaista tuoretta chiliä
muutama valkosipulinkynsi
2 rkl tuoretta inkivääriä raasteena
1 dl limemehua (3 limeä) ja yhden limen raastettu kuori
2 tl suolaa
Muutama kierros mustapippuria myllystä
0,5 dl neutraalia öljyä (esim. rypsi tai rapsi)
0,5 dl valkoviini/samppanjaetikkaa
0,5 dl sokeria
Tarjoiluun: 
Korianteria, punaisia chili- ja limeviipaleita

  1. Perkaa silakat ja joko poista sormin nahka tai leikkaa fileet kahteen osaan pitkittäin ja poista evät. On makuasia, jääkö nahka vai ei.
  2. Hienonna chilit, joista on poistettu siemenet, hienonna valkosipuli ja raasta inkivääri.
  3. Sekoita mausteliemi kaikista aineksista, sekoita niin että sokeri ja suola liukenevat.
  4. Anna silakoiden maustua liemessä 1–2 vuorokautta jääkaapissa, tiiviissä lasipurkissa pari kertaa hölskytellen. 
  5. Koristele tarjoiluastiassa silakat tuoreella korianterilla, chili- ja limeviipaleilla. Nauti suomalaisten uusien perunoiden kanssa (siikli tai annabelle).

Lähde: Pro Kala ry

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat