Vaikka pelkän burgerin taiturointi on oma kunnioitettava taiteenlajinsa, olen kokeillut rajojani pitemmälle. Ramenburger sytytti kesällä kiinnostukseni täysillä. Sen jälkeen törmäsin mac’n’cheese burgeriin. Jenkkien kruunaamattoman kansallisruoan, paikallisen makaronilaatikon pohjalle tehtyyn hampurilaiseen. Ramenburger oli varsin helppo, mutta aavistelin makaroniburgerin olevan haastavampi. Olin oikeassa. Mutta maku oli hyvä. Periaatteessa kuin makaronilaatikko, mutta ei sinne päinkään.
Kokkailusta tuli odotettua isompi asia, kun en lukaissut alkuperäistä ohjetta tarpeeksi tarkkaan aluksi. Valmista mac’n’cheesea kuului jäähdyttää painon alla viisi tuntia. Yritin kikkailla tiiviiksi hyytymistä reilun tunnin aikana, mutta lopputulos oli karmea. Frittipannu täyttyi irtomakaroneista ja korppujauhoista. Siispä jätin makaroniseoksen painon alle yön yli ja kokeilin seuraavana päivänä. Sitten onnistui. Kantapään kautta opittu neuvo on tehdä mac’n’cheesestä mahdollisimman liisteriä. Tein siitä niin pirun hyvää, etten kiinnittänyt innostukseni keskellä tarpeeksi huomiota rakenteeseen. Pirusti juustoa mukaan ja jos vaikuttaa liian kostealta, niin vielä vähän lisää. Olennaista on myös käyttää pieniä makaroneja tai muuta pientä pastaa. Mitä pienempi, sitä tiiviimpi, mutta ei kunnon purtavaksi asti tarvitse tiivistää. Tärkeää on myös varata ohuita lastoja ja vakaita käsiä. Oma makaroniseos oli varsin hauras ja paistoon saaminen oli tarkkaa puuhaa. Kannattaa tehdä sitä kunnon määrä, koska paikoitellen epäonnistumisia voi tapahtua. Ja jos ei tapahdu, niin jääkaappiin tai pakastimeen jää hyvä satsi tähdeherkkuruokaa.
Burgerin maku on erittäin hyvä, mutta elämyksellä on siinä suurin arvo. Ero makaronilaatikkoon on huomattava rakenteen takia. Höttöinen, päältä rapsakka ”sämpylä” ja keskellä pihvi. Väliin millä nyt burgerinsa haluaakin maustaa. Kaapissa ei ollut ketsuppia, mutta Sriracha, jenkkisinappi, omatekoiset suolakurkut, tomaattiviipale ja salaatinlehti toimivat erinomaisesti.
