Loma alla romana

Kävelyllä Uuden kaupungin kohdalla jännittää aluksi eniten mittasuhteet. Kun käteen isketään kaupungin kartta, ei aina käy selväksi, onko reunasta reunaan kävelymatka vai parin metrovaihdon taival. Rooma oli yllättävän pieni. Hotellimme sijaitsi parin korttelin päässä Colosseumilta ja matka Vatikaaniin, kartan oikealta puolen vasempaan laitaan, taittui helposti jalan. Samalla käy ilmi Rooman tärkein piirre. Patsaita, muistomerkkejä, monumentteja, raunioita ja muita nähtävyyksiä tuntuu olevan joka toisessa korttelissa. Samalla silmäyksellä näkee usein kaksi tai kolmekin postikorteista ja historiankirjoista tuttua kohdetta.

Toinen silmiinpistävä piirre on muinaisen kaupungin katujen kapeus. On huikea suoritus autoilla Roomassa. Kaikkien autojen puskurit ovat toki lommoilla, mutta silti oman auton mitat ovat mallikkaasti kuskien takaraivossa risteyskäyttäytymisen perusteella. Pienien katujen takia kartalla näkyvät korttelit ovat totuttua pienempiä.

Piiritettynä

Seuraava piirre ei olekaan niin hauska. Turistit. Tiesin kyllä, että kyseessä on yksi maailman suosituimmista matkailukaupungeista. Parin päivän jälkeen tulin silti hivenen surulliseksi, kun ymmärsin, ettei Audrey Hepburnin ja Dean Martinin esittelemään Roomaan ole enää paluuta. Ei pienimmässäkään määrin. Jokainen nähtävyys on pakattu täyteen ääriään myöten turisteilla. Senkin vielä kestän, mutta kun kaikki kadutkin. Massaturistit pyörivät onneksi pääreiteillä ja jo parin korttelin päässä on tilaa hengittää, vaikka muutama karttaa pitelevä reppuselkä tämän tästä ohi kulkeekin. Ainoa sauma nauttia autenttisuudesta löytyy paikallisten suosimista ravintoloista. Etsi ne ihmeessä käsiisi etukäteen, merkkaa karttaan ja nauti! Omalla kartalla oli loppureissusta reilu parikymmentä vaihtoehtoa, jotta joku vaihtoehto olisi aina lähettyvillä. On hirveää seurata, missä määrin turistit löytävät turisteille tarkoitetut turistimenu-paikat ja mitä kaikkea samalla menettävät maailman parhaassa ruokamaassa (en kai kuullut vastaväitteitä?).

Jonossa

Suosittelen ehdottomasti hoitamaan suurimpien nähtävyyksien liput ennakkoon netistä. Pääsimme siten muutaman minuutin jonotuksella mm. Colosseumiin, jonka edustalla oleva jonotulva kammoksutti. Vatikaaniin otimme 3 h kestävän opaskierroksen, koska huomasimme viime vuonna Firenzen taideaarteiden luona saavamme niistä moninverroin enemmän asiantuntijan opastamana. Samalla vältyimme jonoilta kokonaan. Teoksia on rajaton määrä eikä niitä "oikeita" highlighteja osaa ilman opasta löytää. Kuinka sääli olisikaan käydä maailman parhaiden taideteosten äärellä ja missata olennaista ja harmitella kotona?! Oli absurdi kokemus astua sisään Sikstuksen kappelin turistitulvaan, kun juuri oli kuullut ohjeet paikan pyhyyden kunnioittamisesta. Kuvaaminen ja puhuminen oli periaatteessa ja viitoin kielletty, mutta käytännössä salamat ja mökä täyttivät huoneen. Ajattelin huvittuneena Good Will Hunting -leffan kohtausta, jossa Robin Williams muistelee Matt Damonille Sikstuksen kappelin tuoksua. Se haisee oikeasti turisteilta. Se ei kuitenkaan vähennä itse paikan ainutlaatuisuutta. Onnistuin hetkeksi tyhjentämään pääni ja vain tuijottamaan teoksia ja kuvittelemaan nuoren Michelangelon maalaamassa kattoa. Siis makuultaan? Ja vieläpä paavin pakottamana. Hivenen pienemmällä ahdistuksella pääsimme Villa Borghesessa, Villa Farnesinassa, Museo Nazionale Romanassa, lukemattomissa kirkoissa ja etenkin puistoissa.

Taksissa

Kävelimme päivittäin melkoisen matkan ja muutaman kerran tuli hetki, jolloin oli parempi hypätä taksiin. Matka kaupungin (kartan) laidalta toiselle kustansi normaalisti 6-7 euroa, mutta ruuhka-aikaan 18 e. Taksi Ciampinon lentäkentälle kustansi 30 euroa (kiinteä). Matkaa yhtä paljon kuin Tampereen keskustasta Pirkkalan kentälle. Eli kannattaa miettiä, milloin ottaa laiskan vaihtoehdon.

Ravintolassa

Ravintoloissa silmään pisti muutama seikka. Tarjoilijat alkavat varsin nopeasti kärttämään viinitilausta, vaikka et ole ehtinyt kunnolla edes avata listaa. Tuntui, että tottakai pitäisi tietää, juotko valko- vai punaviiniä ruoasta välittämättä. Ei pidä ymmärtää väärin, italialainen palvelu voittaa suomalaisen yleisesti sanottuna. Leipä tuodaan pöytään aina alussa ja joskus siitä veloitetaan (palvelumaksu coperton lisäksi) ja joskus taas ei. Pastan kanssa ei syödä Italiassa (eikä meillä) säännönmukaisesti leipää, mutta ainakin meille sitä roudattiin aina tarjolle. Viinit esiteltiin yleensä kunnon listalla, mutta usein myös pelkkinä rypäleinä. Pariisissa liitutauluilla luki usein pelkät alueet. En ollut muualla huomannut, että italialaiset söisivät pizza-aterialla mitään muuta, mutta Roomassa tuntuivat fritti-antipastot olevan suosiossa pizzankin kanssa. Talon viini kaadetaan kattauksessa oleviin laseihin, mutta pullona tilatun viinin kanssa tuotiin aina laadukkaampi viinilasi. Pidän tästä tavasta. Oli outoa katsoa, kun vino tavolaa kaadetaan karahviin viiden litran muovitonkasta. Sellaisesta, missä Suomessa on ravintolakeittiön rypsiöljyt. Litran karahvi kustansi 8-12 euroa. Pulloviinit liikkuivat Alkon hinnoissa tai tuplana - ei suomalaisittain nelinkertaisena. Palaan joskus tarkemmin ärtymykseeni ko. suomalaisesta hinnoittelusta. Halvimmillaan Italiassa syöt pizzaa. Kaksi lättyä ja puoli litraa viiniä kustantaa halvimmillaan alle 20 euroa. Ja kyseessä voi olla ensiluokkainen pizza ja ihan ok viini. Margheritan saa usein vitosella. Hauskinta italialaisessa raflassa on kuitenkin tehdä tilaus oman ikäiselleni tarjoilijalle, joka rientää huutamaan sitä keittiön ovelle aloittaen sanalla mamma.