Mainos

Lilluvatko ostamasi broilerit paketissa "alkulimassa"? Hans Välimäki neuvoo yllättävän ratkaisun: "Minä ainakin teen niin"

Joskus kaupasta ostetut broilerin fileet tuntuvat lilluvan epämääräisessä, "limaisessa" nesteessä. Mitä asialle pitäisi tehdä? Keittiömestari Hans Välimäki kertoo oman ratkaisunsa.

Videolla: Näin broilerin rintafileet kannattaa käsitellä ennen paistoa, jos "lilluvaa nestettä" on liikaa.

Kauppojen lihahyllyjen valmiiksi pakattuihi broileripakkauksiin kertyy joskus ylimääräistä nestettä, vaikka pakettiin olisikin ujutettu mukaan sitä imevä paperi. Broilerin fileet saattavat tuntua pinnalta hieman limaisilta, eikä niiden olomuoto varsinaisesti houkuttele kokkaamaan. Kannattaako neste sitten jättää pakettiin ja broilerien päälle, vai mitä sille pitäisi tehdä?

Asia nousi puheenaiheeksi kesällä Radio Suomipopilla, kun juontaja Arman Alizad kertoi suorassa lähetyksessä pesevänsä fileet aina ennen paistoa, koska ei pidä broileripakettien "alkulimasta". Asia herätti kiivasta keskustelua Armanin ja juontajapari Juho Keskitalon välillä, joten Arman päätti kysyä oikeaa toimintatapaa tunnetulta keittiömestarilta, Hans Välimäeltä. Välimäki kertoi puhelinhaastattelussa Armanille, että huuhtelee itse "alkulimat" broilereista pois. 

Pitääkö broilerinfileet todella pestä?

Keittiömestari vahvistaa toimintatapansa myös MTV Uutisille. Välimäen mukaan on luonnollista, että leikatuista fileistä vuotaa pakettiin nestettä.

– Jos broilerit oikein lilluvat alkulimassa, niin se on vähän sellaista liisterimäistä. Kyllä sen minun mielestäni voi huuhtoa. Minä ainakin teen niin. Ei tuote pilalla ole, mutta ei se lima broileria parannakaan, Välimäki kertoo. 

Kun fileet on nopsaan huuhtaissut vedessä, ne kannattaa vielä kuivata ennen paistoa esimerkiksi talouspaperilla. Muuten öljy saattaa räiskyä ikävästi pannulla. 

Kokilla oli marinoidulle kanalle järeämmät konstit...

Hans Välimäki muistelee MTV Uutisille nähneensä kokin urallaan joskus hieman järeämpääkin broilerin pesua. Kun keittiömestari työskenteli vielä Michelin-ravintolassa, oli keittiöön päätynyt vahingossa henkilökunnan ruoaksi valmiiksi marinoitua broileria. Ulkomaalaiset työntekijät olivat tuotteesta kummissaan. 

– Joku heistä sitten pesi marinadia pois broilerista tiskiharjalla, Välimäki naureskelee.

Katso videolta, miten Hans Välimäki suosittelee käsittelemään "alkulimassa" lilluvat broilerit.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja