Lihapullat osa 4 - linssipullat

MTV Oy, All rights reserved

Ok, otsikko on huono, koska nämä ovat turkkilaisvaikutteisia kasvispullia. Pullasaagaan tulee vielä muitakin kasvispullia. Tähän mennessä on seilattu pitkin Välimerta:

Tein uudenvuodenlupauksen, jonka mukaan aion syödä enemmän linssejä ja papuja tänä vuonna. Pidän molemmista todella paljon, mutta lautaselle niitä päätyy aniharvoin. Parannan tapani. Täyttävää ja maistuvaa kasvisruokaa, joka antaa ruokaan vieläpä rakennetta. Ja käyttötavat ovat vain mielikuvituksesta kiinni. Tällä kertaa linssit pyöriteltiin pulliksi bulgurin kera. Nautin palleroita linsseistä ja grillatusta munakoisosta tehdyn lisukkeen kanssa eli linssejä kahdella tapaa. Mainioita myös salaattipedillä. Voit syödä pullat kylmiltään tai paneroida ja paistaa. Itse pidin molemmista, mutta tässä tapauksessa paistettu toimi paremmin.

Linssipullat

200 g linssejä

200 g bulguria

2 sipulia, hienonnettuna

1 rkl tomaattipyreetä

1 tl paprikaa

1 tl juustokuminaa

pieni nippu persiljaa, hienonnettuna

oliiviöljyä paistamiseen

suolaa

pippuria

(1 kananmuna,

korppujauhoja)

Laita linssit kiehumaan runsasvetiseen kattilaan. Anna kiehua 20 min, kunnes ne ovat pehmeitä. Lisää loppuvaiheessa sekaan bulguri ja anna kiehua hiljalleen pari minuuttia. Nosta levyltä ja anna vetäytyä 20 min. Siivilöi vesi pois.

Kuumenna pannu, lorauta sille öljyä ja laita sipulit kuullottumaan. Lisää tomaattipyree, sekoita hetki ja nosta levyltä. Sekoita linssi-bulgur -seos sipuliseokseen ja laita mukaan persiljasilppu. Mausta suolalla, pippurilla, paprikalla ja juustokuminalla. Pyörittele taikinasta saksanpähkinän kokoisia palleroita. Voit nauttia niitä sellaisenaan tai sitten paneroida ja paistaa. Panerointiin riko kananmuna astiaan ja sekoita sen rakenne. Laita korppujauhoja toiseen astiaan. Pyöräytä pallerot kananmunassa ja sitten korppujauhoissa. Kuumenna pannulla öljyä ja paista kullanruskeiksi. Nauti.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!