"Lapsi söi vain kaksi hernettä" – suomalaisten kotien ruokailutottumukset paljastuvat päiväkodissa

shutterstock_156968342
Shutterstock

Kun lapsi menee Suomessa päiväkotiin, alkaa mukautuminen uudenlaiseen arkeen, jota ruokailu rytmittää. Päiväkodeissa nähdään siksi päivittäin, millaista kasvatusta suomalaiskodeissa annetaan ruoan saralla.

Lapset saavat kotona hyvin vaihtelevaa kasvatusta koskien ruokaa. Lastentarhanopettaja ja helsinkiläisen päiväkoti Aleksin varajohtaja Outi Oittinen kertoi Makuja.fi:lle, että lasten kotona saama oppi ruokailusta ja ruokatavoista heijastuu Suomessa hyvin selkeästi päiväkodin ruokailuhetkiin.

– Se näkyy siinä, että miten rohkea lapsi on maistelemaan makuja, ja millaisia karkeuksia lapsi pystyy syömään. Jotkut lapset ovat tottuneet syömään niin jauhettua ruokaa, että sitten, kun perunat tulevat palasina, niin se voi olla aika kova paikka jollekin, kun pitää opetella pureskelemaan, Oittinen kertoo.

TIESITKÖ? Helsinkiläisten päiväkotien ruokalistat uudistuivat 10. elokuuta 2015. Ruokatarjontaa on muokattu lasten, vanhempien ja päiväkotihenkilöstön toiveet huomioon ottaen.

Lasten ruokailutottumuksissa on suuria eroja

Joillekin lapsista päiväkodin alkaminen tarkoittaa suurta muutosta eräänlaisen ruokaremontin muodossa. Tavoitteena on nimittäin se, että lapset söisivät allergioiden ja erikoisruokavalioiden asettamissa raameissa mahdollisimman samanlaista ruokaa.

– Voin kertoa, että meillä on ollut sellainenkin lapsi, joka söi kaksi hernettä, ja siitä lähdettiin liikkeelle. Hän ei todellakaan ollut syönyt tavallista ruokaa, Oittinen kertoo.

Päiväkodin arjessa törmätään usein siihen, että lapselle on syötetty pelkkiä valmissoseita. Tällaisissa tapauksissa päiväkodissa tutustutaan lapsen ehdoilla kiinteisiin ruokiin.

– Meillä on se periaate, että sitten ruvetaan pikkuhiljaa opettelemaan niitä makuja, Oittinen toteaa.

Toisaalta päiväkodin arjessa törmätään tänä päivänä myös sellaisiin lapsiin, joita voi ikävuosien vähyydestä piittamatta kutsua oikeiksi kulinaristeiksi.

– Sitten on tietysti niitä, jotka ovat kotona tottuneet hyvin mausteisiin, eksoottisiin ruokiin ja herkkuna voi olla oliivit ja katkaravut, Oittinen toteaa.

"2-vuotias voi syödä jo haarukalla"

Lastentarhanopettaja kannustaa vanhempia tarjoamaan lapsille kotona monipuolista ja terveellistä ruokaa. Oittinen vinkkaa myös antamaan jo pienelle lapselle käteen haarukan.

– Joillakin käytetään haarukkaa ja veistä, ja joillain käytetään aina lusikkaa pelkästään. Hyvinkin pienelle voi antaa haarukan jo käteen. 2-vuotias voi syödä jo haarukalla, Oittinen neuvoo.

Toinen asia, johon ammattilainen toivoisi vanhempien panostavan lasten kasvatuksessa on pöytätavat. Tässä asiassa on kuitenkin tärkeää ottaa huomioon lapsen ikä.

– Eihän nyt 1- tai 2-vuotiaalla kovin ihmeellisiä tapoja vielä ole, mutta ne tulevat pikku hiljaa. Pikku hiljaa me niitä tässä opettelemme, että ei huudella, eikä heitellä ruokaa, Oittinen kertoo.

Vuosien kokemus lastentarhanopettajana, äitinä ja isoäitinä on opettanut Oittiselle sen, että omasta jälkikasvusta ei kannata kuitenkaan heti huolestua, mikäli ruoka ei tunnu maistuvan. Välillä asia saattaa ratketa yllättäen päiväkodissa kuin itsestään.

– Jotkut lapset eivät vain ole niin herkkiä syömään. Minä tiedän omista lapsistani ja lapsenlapsistani, että ei se niin helppoa ole se maistaminen. Ryhmässä se menee ehkä paremmin, jos kotona se ei onnistu. Täällä seura houkuttelee tekemään: kun kaveri uskaltaa, niin minäkin uskallan, Oittinen toteaa.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!