Reseptikilpailuruuhka alkaa hellittää. Hauskaa on ollut ja oppinut tekemällä kaikkea lisää. Mielikuvituskin on päässyt samalla hienosti lentoon makupareja ja tekniikoita etsiessä ja keksiessä. Suomen Kotitilan neliosainen kisa huipentuu juhlavissa merkeissä luomunaudan ulkopaistiin. Tarkoitus oli loihtia siitä jotain juhlakauteen sopivaa. Possunkylkireseptini pääsi jo finaaliin, jauhelihapolentavuokani ei. Tässä uutta herkkua tuomarina toimivaa Sasu Laukkosta hurmaamaan.
SUORAAN TILALTA saapunut liha täytyi mureuttaa itse. Se kuulostaa hienommalta ja vaikeammalta kuin se, että käytännössä sen annettiin mureutua rauhassa jääkaapissa kolme viikkoa. Lopputulos oli joka tapauksessa erinomainen ja ulkopaisti nosti mielikuvaa päässäni hienosti.
OTIN LÄHTÖKOHDAKSI ajankohdan huomioiden juurekset. Halusin niille jonkun mielenkiintoisen makuparin. Fenkoli on lakritsainen ja porkkana komppaa sitä hyvin. Kuivamarinoin lihaa lakritsijauheella ja fenkolinsiemenillä. Keitin kokoon porkkanamehua ja lihalientä, josta sain automaattisesti toimivan kastikkeen lihalle sekä paahdetulle porkkanalle ja fenkolille. Mukaan pehmeää, tasapainottavaa makua ja rakennetta tuova silkkinen palsternakkapyree. Fiiniä kotiruokaa. Ja oli täydellistä tarjottavaa isälle isänpäivänä.
PS. Nyt on juuri sopiva hetki käydä äänestämässä mun kolmea finaaliin päässyttä reseptiä ! Samalla voit voittaa matkan Australiaan kahdelle.