Lähes 100-vuotias suosikkijäätelö menee uusiksi Yhdysvalloissa – Yle: Eskimo-puikkoihin voi tulla oleellinen muutos myös Suomessa

On olemassa oikea tapa syödä jäätelöä – tutkijan 7 kohdan lista jätskin syömiseen 1:33 On olemassa oikea tapa syödä jäätelöä – tutkijan 7 kohdan lista jätskin syömiseen

Yhdysvalloissa Eskimo Pie -suosikkijäätelön nimi muuttuu, koska sitä pidetään nykypäivään epäsopivana. 

Videolla kerrotaan, miten jäätelöä maistellaan oikeaoppisesti. 

Lähes 100 vuotta markkinoilla olleen Eskimo-jäätelön nimi vaihtuu Yhdysvalloissa. Nimi muutetaan, koska sitä pidetään nykypäivään epäsopivana ja halventavana. Asiasta uutisoivat laajasti eri amerikkalaismediat, kuten CNN ja New York Times. Suomessa asiasta kertoo Yle.

Eskimo Pie -jäätelöä valmistavan emoyhtiö Dreyer’s Grand Ice Creamin markkinointijohtaja Elizabell Marquez perustelee nimen muuttamista yhtiön julkaisemassa tiedonnannossa.

– Haluamme olla mukana edistämässä tasaarvoa ja tiedostamme, että tuotteen nimi on loukkaava.

Jäätelöyritys ei suinkaan ole ainoa elintarviketoimija, joka on viime aikoina joutunut suurennuslasin alle tuotenimensä tai brändinsä vuoksi. CNN kertoo, että esimerkiksi pitkäaikaisia elintarvikebrändejä, kuten Uncle Ben'sia ja Aunt Jemimaa on syytetty etnisyyttä loukkaavasta markkinoinnista.

Yle: Nimeä tarkastellaan uudelleen myös Suomessa

Yle Uutiset kertoo, että Eskimo-jäätelöiden nimi on myös Suomessa tarkastelussa. Eskimo-jäätelöitä edustavan Froneri Finlandin markkinointijohtaja Minna Brunberg kertoo Ylelle yhtiön tunnistaneen aiheen erittäin vahvasti ja se on tällä hetkellä pohdinnassa. Päätöksiä nimen vaihtamisesta ei ole vielä tehty.

Alaskan yliopiston äidinkielen yksikön mukaan eskimo-nimitystä on käytetty Alaskassa yleisesti ja sillä on viitattu inuitteihin ja jupikeihin. Monissa muissa paikoissa eskimo-nimitystä pidetään kuitenkin halventavana, sillä nimen on sanottu juontavan juurensa sanasta askamiciw, joka tarkoittaa raa’an lihan syöjää.

– Meille on äärimmäisen tärkeää tasa-arvo ja ettei kukaan ryhmä koe miltään osin epätasa-arvoa brändäyksen puolesta. Näistä lähtökohdista haluamme tutkia asiaa, Brunberg sanoo Ylelle.

Yhdysvalloissa Eskimo-tuotteiden nimi ja hahmo vaihtuu vuoden loppuun mennessä. Suomessa muutos tapahtuisi aikaisintaan ensi keväänä.

Tiesitkö tätä Eskimo-jäätelöstä?

Eskimo-jäätelön keksi alun perin iowalainen Christian Kent Nelson vuonna 1920. Hän myi jäätelöt vuonna 1922 myös Australiaan. 

Alkuperäisen Eskimon idea oli olla suklaapatukan tavoin syötävä jäätelöpatukka. Nelson haki patenttia idealleen kuorruttaa jäätelö makeisella, mutta patentti hylättiin vuonna 1927. Eskimo Pie Corporationin omistajuuden vaihduttua vuosien saatossa moneen kertaa päätyi yritys lopulta Nestlélle. Suomessa Pingviini-brändiin kuuluvia Eskimo-puikkoja on myyty vuodesta 1968. Nykyään jäätelöliiketoiminnan omistaa Suomessa Froneri Finland.

Ylen mukaan useita jäätelöbrändejä omistava Dreyer's on myös osa elintarvikejätti Nestlén ja ranskalaisen pääomasijoitusyhtiö Pai Partnersin omistamaa kansainvälistä Froneri International -jäätelönvalmistusyhtiötä.

Lähteet: CNN,Yle, Nestle

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.