Kotitekoinen spelttilakritsijäätelö

MTV Oy, All rights reserved

Kotitekoinen jäätelö on lemppareitani omassa keittössä. Syön jäätelöä nykyisin todella harvoin, koska "suomalaiseen makuun" tehdyt jädet eivät yksinkertaisesti maistu miltään. Kotona mukaan voi laittaa niin paljon aitoa makua kuin uskaltaa. 

Tällä kertaa onnistuin tekemään jäätelöstä parempaa kuin milloinkaan aiemmin. Idea spelttilakusta tuli chef Sasu Laukkoselta, jonka kokkailuja tuli maisteltua kolme viikkoa sitten. Kuulin kyseisestä jäätelöstä jo aikaisemmin törmättyäni SunSpeltin edustajaan. Mies mainitsi maistiaispusseja antaessaan, että Laukkonen on tehnyt siitä erinomaista jäätelöä. Onneksi pääsin pian maistamaan sitä itsekin. Annoksessa oli tuolloin mukana mm. paahdettua ruisjuurta, jota lisäsin itsekin mukaan makuvivahdetta ja rakennetta antamaan. Sitä kun sattui olemaan jäljellä juuri leipomastani mallasleivästä. Lisäksi mukaan laitettiin vadelmia ja marenkimurua.

Viikonloppuna juhlimme tätini kuuskymppisiä kokkaamalla koko poppoolle seitsemän ruokalajin menun. Jälkkärinä toiminut lakritsijäätelö oli hitti.

VINKKI!Mikäli et löydä kaupasta spelttilakua, toimii homma varmasti myös lempilakritsillasi. Glukoosi parantaa sokerin liukenemista jäätelön vesiosaan, jolloin sokeri vaikuttaa jäätelön rakenteeseen pöytäsokeria tehokkaammin. Glukoosia löydät apteekista.

VINKKI 2!Katso myös toinen loistava jäätelöohje täältä. Ja muista seurata Laukkosen innoittamien annosten kokeiluja kotikeittiössä myös Sivumaun Facebook-sivulla.

Spelttilakritsijäätelö

300 g spelttilakritsia, raastettuna tai pieninä paloina

5 dl täysmaitoa

5 dl kuohukermaa

1 vaniljatanko, halkaistuna

9 munankeltuaista

2 dl sokeria

50 g glukoosia

Kaada kattilaan maito, kerma, lakritsi ja vaniljatanko. Kiehauta ja anna lakun sulaa seokseen hiljaa hauduttamalla. Sekoita välillä. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä se kattilan seokseen. Lisää glukoosi. Lämmitä seos 82 asteeseen välillä sekoittaen. Jäähdytä seos mahdollisimman nopeasti. Jätä seos maustumaan jääkaappiin seuraavaan päivään. Ota vaniljatangonpuolikkaat sitten pois ja pyöritä seos jäätelöksi jäätelökoneessa.

Ruishapanjuuri

3 dl ruisjauhoja

2,5 dl vettä

1. päivä: Sekoita keskenään 1 dl jauhoja ja 1,25 dl vettä. Peitä kelmulla ja anna levätä seuraavaan päivään huoneenlämmössä.

2. päivä: lisää 1 dl jauhoja ja 2/3 dl vettä. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin.

3. päivä: lisää 1 dl jauhoja ja 2/3 dl vettä. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin.

4. päivä: juuri on valmis. Jos haluat säästää sitä, toista 2. ja 3. päivän kuvio kahdesti viikossa. Pidä jääkaapissa.

Levitä juurta ohuena levynä leivinpaperille. Paahda juurta jäätelöannosta varten 180-asteisessa uunissa muutama minuutti. Tarkkaile tiiviisti, ettei se pääse palamaan. Otin varman päälle ja jätin kuivumaan vielä jälkilämpöön. Tarkoitus on saada ohutta rapeaa levyä (joka ei maistu palaneelle).

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!