Tiedättekö mikä on Suomessa hämmästyttävän harvinaista? Ei, se ei ole vaalit ilman Paavo Väyrystä. Vaan tuore leipä. Lämmin, vastapaahdettu, voin sulattava leipä. Ihan missä tahansa muodossa. Leivän leipominen on sen sijaan aivan yliarvostettua puuhaa. Siis siinä mielessä, että se on niin helppoa eikä vaadi kuin käsien taikinaan iskemistä, jos sitäkään yleiskoneen omistajien kohdalla. Olemme ruisleivän nimeen vannova kansa, mutta oikeasti emme arvosta leipää.
Tällä kertaa kokeilin ensimmäistä kertaa kotioloissa naanleipää. Tuota intialaisen safkan kyljessä useimmiten kohdattavaa lituskaa lättyä. Turkkilaisella jogurtilla mehevöitettyä ja kirkastetulla voilla kruunattua vehnäläpyskää. Kerran olen paistanut sitä grillissä, muuten ostanut esipaistettuna. En osta enää. Jenni Häyrisen Katukeittiö - Parempaa roskaruokaa -kirjasta napattu resepti on simppeli, herkullinen ja jos ei nyt ihka-aidon makuinen, niin vähintäänkin kaupan versiot 6-0 -pesevä. Harvoilla meistä on aitoja tandooriuunia kotona. :) Tein leipiä samaisen kirjan gyros-reseptin innoittamana.
Kirkastettu voi, ghee, kestää hyvin lämpöä. Se kannattaa haudutella rauhassa leivän kohotessa. Voissa on 20 % vettä, jonka haihtuminen vie aikansa heran valuessa pohjalle. Leipä toimii mutusteltavaksi sellaisenaan gheen tai tzatzikin kera.
HUOM! Leivät paistetaan pizzakiven tai kuumennetun pellin päällä, grillivastuksen alla, joten pieni savuaminen on mahdollista, mikäli ghee pääsee valumaan leivän päältä. Ei syytä silti huolestua. Ghee säilyy jääkaapissa pari kuukautta ja sitä voi käyttää öljyn tapaan.
