Kotiliesi: Saako leivinpaperin käyttää uudestaan? Monet eivät ole tulleet ajatelleeksi vaarallista riskiä

pizza leivinpaperi
Pizzaa leivinpaperin päällä. Kuvituskuva. Shutterstock

Ruokalehti Kotiliesi selvitti, onko leivinpaperia turvallista käyttää uudelleen ensimmäisen paistokerran jälkeen. 

Jos leivinpaperia käyttää kerran kypsentäessään ruokaa uunissa, voiko sitä vielä käyttää uudelleen? Ruokalehti Kotiliesi kysyi asiaa Metsä-Tissuen Pohjoismaiden myyntijohtaja Auli Hakkaraiselta. Hakkaraisen mukaan kuluttajien olisi syytä lukea pakkauksen ohjeet tarkkaan. 

– Kun leivinpaperi on käytetty kerran, valmistaja ei lupaa sille enää pakkauksen mukaista lämmönkestoa.  Meidän Saga-levinpaperille luvataan pakkauksessa 250 asteen lämmönkesto, Hakkarainen kertoo Kotiliedelle ja sanoo yrityksen vastuun loppuvan siihen. 

Vaarallinen riski, jota moni ei ole tullut ajatelleeksi

Hän muistuttaa, että leivinpaperin koostumus muuttuu oleellisesti yhden paistokerran jälkeen. Paperi haperoituu ja hiiltyy ja siihen voi jäädä paloturvalliuusriskiä kasvattavia tahroja. Nykyajan tehokkaat pyrolyysiuunit voivat myös edesauttaa kertaalleen käytetyn leivinpaperin syttymistä.

–  Rapiseva ja hauras ja kiertoilman ansiosta lepattava leivinpaperi saattaa osua uunin seinämiin ja syttyä palamaan. Vaarallinen riski on siis olemassa. Tätä monet eivät tiedä, Hakkarainen sanoo Kotiliedelle.

Lähde: Kotiliesi

***

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja