Mainos

Kokit paljastavat, mitä raaka-aineita he eivät suostu käyttämään – mukana monelle tuttuja tuotteita

Valkosipulijauhe ja margariini kuuluvat niiden tuotteiden joukkoon, joita kokit eivät mielellään ruoanlaitossaan käytä. 

Monipuolinen raaka-aineiden käyttö kuulu kokkien perustaitoihin, mutta aivan kaikki tuotteet eivät ole ammattilaisten mieleen. The Insider -sivusto pyysi ammattikokkeja listaamaan tuotteet, joita he eivät mielellään käytä. Vastaukset saattavat yllättää.

Kaukana aidoista tuotteista

Eat with Angelique -ravintolan perustaja Angelique Santana kertoo, ettei koskaan käytä ruoissaan valkosipulijauhetta tai valmista valkosipulitahnaa. Näillä tuotteilla ei kokin mukaan ole mitään tekemistä aitojen tuotteiden kanssa.

Aitoon valkosipuliin luottava Santana lisää, että hän ei myöskään käytä keittiössään valkosipulipuserrinta, vaan pilkkoo valkosipulin mieluiten veitsellä.

– Tällä metodilla saat valkosipulista kaiken irti, Santana toteaa ja lisää, että puserrinta käyttäessä valkosipulia menee enemmän hukkaan kuin itse ruokaan.

Samoilla linjoilla on myös Michelin-kokki Craig Hopson, jonka mukaan valmiin valkosipulitahnan lisäksi myös valmiiksi raastettu parmesaani on tuote, jota hän ei mielellään käytä. Miehen mukaan nämä tuotteet antavat ruokiin helposti tunkkaista tuoksua ja ”halpaa” makua.

Ehdoton ei leivontamargariinille

Kokkina Rí Rá Las Vegas -ravintolassa työskentelevä Shea Waffordin mukaan voi on tuote, jota ei voi korvata millään. Margariineja tai vastaavia tuotteita ei siis tämän kokin keittiössä nähdä.

–  Margariinia, leivontarasvaa tai voiaromeita ei voi verrata todellisen voin makuun. Täynnä makua oleva voi antaa ruokiin, etenkin leivonnaisiin, makua, jota ei voi kopioida, Wafford kertoo.

Voin lisäksi kokki kertoo luottavansa aitoon suolattuun, sianlihasta valmistettuun pekoniin. Kevyemmät kalkkunapekonit saavat hänen puolestaan jäädä kauppojen hyllyille. 

Lähde: Insider

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja