Rakkaille lemmikeille on kehitetty jo omia huonekaluja, ja mikä sopisikaan paremmin sohvallaan köllöttelevän koiran tassuun kuin kahvikuppi. Valitettavasti juoman nimivalinta ei mennyt ihan nappiin.
Lemmikkieläinyritys Shoo Naturalia pyörittävä Agota Jakutyte on kehitellyt entuudestaan tuntemattomaan tarpeeseen oman tuotteensa, Rooffeen. Tekijänsä mukaan tämä koirien kahvi biohakkeroi lemmikin aamurutiinit pohjoisen luonnon avulla.
Monille pohjoismaisille koiranomistajille koiran aamurutiinit ja niiden biohakkerointi tarkoittavat lähinnä hämyisessä loskasäässä lenkkeilyä ja koirankakan metsästystä biohajoavaan pussiin. Jakutyten koira kuitenkin innostui myös omistajansa aineenvaihduntaa tehostavasta, MCT-öljyllä ja kookosrasvalla terästetystä kahvista.
– Eräänä aamuna tein erikoiskahviani ja huomasin Crete-koirani lipittävän sitä, kertoo Jakutyte The Huffington Postille.
Terveystietoinen nainen tutki, mitä vaikutuksia kahvilla saattaisi olla koiralle. Hän totesi voikukkaa, orapihlajaa, sikuria, takiaisia sekä kasvihappoja sisältävän yrttikahvin olevan hyvä vaihtoehto ihmisten lisäksi näiden karvaisille kavereille. Rooffeen nimi tuleekin sanoista "roots" (suom. juurekset) ja ”coffee” (suom. kahvi).
Tuotteessa parantamisen varaa
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
