Kohusuklaata ja mielipiteet jakava hittikarkki – arvaatko, mitkä ovat Fazerin myydyimmät joulumakeiset?

fazer joulu
Millaisia makeisia löytyy sinun joulupöydästäsi? Lehtikuva

Joulu on perinteisesti herkuttelun aikaa, mutta mitkä makeiset ovatkaan suomalaisten joulupöydän suosikkeja?

Lähes jokaisessa suomalaisessa perheessä on tiettyjä jouluperinteitä, liittyivät ne sitten kuusen koristeluun, lahjojen jakamiseen tai jouluruokaan. Myös erilaiset joulusuklaat sekä muut makeiset ovat monelle tärkeä osa joulunajan nautiskelua.

Vihreät kuulat jakavat mielipiteet – ja muistuttavat lapsuudesta

Tietyt makeiset yhdistyvätkin mielikuvissa vahvasti juuri jouluun. Yksi yleensä jakaa herkuttelijoiden mielipiteet. Fazer Makeisten viestintäjohtaja Liisa Eerolan mukaan Vihreiden kuulien myynti kasvaa vuosittain merkittävästi joulun tienoolla.

– Kyseessä on vahva joulutuote. Marmeladituotteet ovat olleet Fazerin valikoimissa yrityksen alkutaipaleelta alkaen. Ensin myyntiin tulivat Pihlaja-karkit, sitten Vihreät kuulat 1920-luvulla, Eerola kertoo.

"Kuulemme paljon tarinoita, kuinka Vihreitä kuulia on syöty isoäidin luona tai kummi on tuonut niitä ennen joululahjaksi."

Klassikkomakeisten pitkät perinteet ovatkin yksi selkeä syy siihen, miksi ihmiset haluavat ostaa tuotteita joulupöytäänsä. Kelläpä meistä ei olisi jonkunlaisia muistoja lapsuudestaan, jotka liittyvät mummolassa tarjottuihin marmeladeihin tai perheen kesken jaettuun konvehtirasiaan?

– Kaikilla tuotteilla on oma fanikuntansa. Vihreät kuulat ovat suosittuja, koska ne yhdistyvät monen ihmisen muistoissa erilaisiin traditioihin. Kuulemme paljon tarinoita, kuinka Vihreitä kuulia on syöty isoäidin luona tai kummi on tuonut niitä ennen joululahjaksi.

– Sama juttu pätee Finlandia-konvehteihin. Ne ovat myös perinteisesti kaunista juhlapöydän tarjottavaa ja niitä käytetään esimerkiksi joulukoristeina. Eri makeiset herättävät henkilökohtaisia muistoja.

TOP 5: Nämä ovat Fazerin myydyimmät joulumakeiset

Vihreät kuulat eivät silti suinkaan ole Fazerin myydyin joulumakeinen. Itse asiassa ne yltävät TOP 5 -listauksessa vasta sijalle viisi. Viestintäjohtaja Eerolan mukaan joulun selkeäksi ykköseksi nousee Present-suklaakonvehtirasia, jonka sisältöä Fazer vastikään hieman muutti. Perinteiseen suklaarasiaan kajoaminen ja tiettyjen konvehtien poistuminen aiheuttikin hetkellisen kohun ja asiakaspalautevyöryn Fazerille.

TOP 5 Fazerin myydyimmät joulumakeiset:
1. Present-konvehtirasia
2. Karl Fazer-maitosuklaakonvehdit
3. Geisha-konvehdit
4. Julia-konvehdit
5. Vihreät kuulat

– Palautetta tuli konvehdeista silloin, kun asiasta tiedotettiin. Nämä ovat makuasioita ja muutokset herättävät aina ajatuksia sekä puolesta että vastaan. Ihmiset kaipasivat takaisin eniten karpalokonvehtia. Konvehdin valmistusta ei suinkaan ole lopetettu, vaan se löytyy edelleen Karl Fazer-suklaarasioista, Eerola muistuttaa.

Fazerin myydyimpien joulumakeisten joukkoon nousevat myös perinteiset Fazerin maitosuklaakonvehdit, Geisha-konvehdit sekä Julia-suklaat.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!