Kinkku-rissolet tähdekinkusta ja asiaa nuorison kokkailusta

MTV Oy, All rights reserved

Tämän tähdekinkkureseptin myötä on kiva kertoa pienistä jutuista, joihin osallistuin loppuvuodesta kannustaakseni nuoria ruoanlaittoon. Tampereen nuorisokeskukset kaipasivat tuomaria keskinäiseen kokkisotamittelöönsä ja otin pestin innolla vastaan. Illasta tulikin hauska tilaisuus seurata 8-18 -vuotiaiden kokkailutaitoja ja motivaatiota. Paikalle tuli hyvin sekalainen seurakunta, joita kaikkia yhdisti into kokkaamiseen. Tunnelma oli hyvin lämminhenkinen ja jokainen yritti tosissaan, mutta rennosti. En epäröinyt maistaa yhtäkään annosta ja monet kolmen ruokalajin menut olisivat pitäneet minut kylässä oikein tyytyväisenä. 

Samaan aikaan minua pyydettiin kummiksi Punkalaitumen 4H-kokkikurssin kummiksi. Joulukuun kurssille lähetin parit videoterveiset ja annoin alla olevan kinkkureseptin kokattavaksi. Toivottavasti pääsen ensi vuoden puolella poikkeamaan paikan päällä ja tutustumaan kurssin meininkiin lähemmin.

KINKKU-RISSOLET on erinomainen tapa hyödyntää joulusta ylijäänyt kinkku. Helppo, nopea ja maukas. Rapsakka pinta ja mehevä sisus toimivat lohturuokana toki muissakin merkeissä. Kylkeen voi tarjota vaikkapa bataattimuusia tai ruusukaalilisuketta.

PS.Otan mielelläni vastaan tällaisia yhteistyöehdotuksia, joihin osallistun resurssieni puitteissa. (Muistattehan, että asun Tampereella.)

Kinkku-rissolet

4-5 hlölle

1 sipuli, hienonnettuna

500 g kinkkua (kypsää)

2 keskikokoista jauhoista perunaa

1 kananmuna

100 g korppujauhoja

1 omena, raastettuna

2 rkl pähkinöitä murskattuna

voita

suolaa

pippuria

Panerointiin:

0,5 dl vehnäjauhoja

2 kananmunaa

200 g tuoreita leivänmuruja tai pankojauhoja

Keitä perunat kypsiksi ja muusaa ne. Anna jäähtyä. Lämmitä paistinpannu keskilämmölle. Kuullota sipulisilppua muutama minuutti. Anna sipulin jäähtyä. Pilko tai revi kinkku pieneksi. Sekoita ainekset keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla. Maista ja mausta. Muotoile taikinasta 16 kakkua. Ripottele pinnalla hiukan vehnäjauhoja. Vispaa munien rakenne rikki ja dippaa kakut siihen kauttaaltaan. Pyörittele leivänmuruissa. Kuumenna paistinpannu keskilämmölle ja paista rissole-kakut kauniin kullanruskeiksi.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.