Keittiömestari muistuttaa: Älä tee tätä yleistä virhettä joululaatikoiden valmistuksessa!

Tumma siirappi tuo joulun laatikoihin entistä rikkaamman maun.

Keittiömestari kertoi vinkkinsä siihen, kuinka joulun ruokavalmistelut on helpompi selättää onnistuneesti.

Keittiömestari Heikki Ahopelto muistuttaa, että jouluruokien takia kenenkään ei kannata pilata jouluaan. Jos kuitenkin innostuu kokkailemaan tai tuunailemaan valmislaatikoita, kehottaa Ahopelto kiinnittämään erityishuomiota maustamiseen. 

– Jos ruokien tekeminen aiheuttaa stressiä ja huolta siitä, riittääkö kaikki, miltä maistuu ja kelpaako sukulaisille, niin neuvoni on yksinkertainen: Älä tee. Osta valmiina vaikka kaikki. Tärkeintä on, että saa itselleen hyvän joulumielen, Ahopelto kannustaa.

Yksi virhe ylitse muiden

Ahopellon mukaan yleisin virhe laatikoiden valmistuksessa on, että niihin ei laiteta tarpeeksi suolaa ja makeutta. Esimerkiksi tumma siirappi rikastaa laatikot.

– Maista ruokia! Ahopelto vinkkaa.

Ahopellon vinkkejä leppoisaan jouluun:

1. Mieti, mikä sinusta on hauskaa, ja tee vain se. Paras joulumieli tulee hyvästä olosta, ei järjestetyistä kaapeista.

2. Jos teet jouluruoat itse, suunnittele valmistus huolellisesti. Jouluruokien teko on kuin leivontaa – ohjeita pitää noudattaa ja tekeminen aikatauluttaa niin, että asiat valmistuvat samaan aikaan.

3. Valmisruoista saa helposti juhlaruokia, kun ne siirtää kauniisiin astioihin ja esimerkiksi paistaa laatikoihin uunissa uuden, kullanruskean korppujauhopinnan.

4. Jaa vastuut: Anna jokaisen sukulaisen tuoda oma bravuuriruokansa yhteiseen joulupöytään.

Lähde: Saarioinen

 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat