Kulunut viikonloppu oli makuelämyksiä täynnä. Sain taannoin kutsun Henri Alénilta Ravintola Murun porukan uuden ruokapaikan avajaisiin. Kestit keskellä perjantaita Helsingissä ei normaalisti mitenkään sopisi aikatauluuni, mutta tällä kertaa tähtikuviot olivat puolellani. Vaimo oli buukannut kyseisenä viikonloppuna pöydät ja majoituksen Porvoosta. Olin muutenkin ajatellut livahtavani töistä aiemmin, joten miksei pitäisi samalla yhtä kokonaista talvilomapäivää jo nyt?
Kaartin Hodari Hummeri kertoo nimenä tuotteesta kaiken. Rafla sijaitsee samojen ravintoloitsijoiden pitämän Pastiksen naapurissa, Kaartinkaupungissa. Tarjolla on hot dogia ja hummeria eikä mitään muuta. Suomen epäviralliseksi some-kokiksi muotoutunut Alén kertoi ideoinnin alkaneen seinän takaa vapautuneen tilan myötä. Jotain siihen piti keksiä. Pieni tila, iso keittiö. Sommelier Samuil Angelov oli haaveillut risottobaarista. ”Risotto ja salaatti” olisi kuitenkin kuulostanut tylsältä. Porukka päätti lopettaa pähkäilyn ja varasivat tunnin liikeidean miettimiseen paikan päällä. Syntyi ajatus hodarimestasta. Alén kysäisi parikymppiseltä kokiltaan, Olle Hurskaiselta, missä Helsingissä saa parhaat hodarit. Niitä ei kuulemma ole aikoihin saanut. Idea oli valmis. Melkein. Hummeri on suomalaisessa ruokakulttuurissa lähinnä ökyilyn symboli eikä sitä saa Helsingissä oikein mistään. Se mukaan. Hodarin tasoa ylös ja hummerin mielikuvaa alas. Ihan kuin luontainen raflakonsepti. Kai. Keittiösuunnittelu oli tavallista vaikeampaa. Millä laitteilla hodaria tehdään? Tilattu lautaskuumennin peruutettiin, koska lautasia ei käytetä. Sämpylä pitää olla kuuma, mutta ei saa rapeutua. Lähdettiin varsin tyhjältä pöydältä. Pöytäpaikkoja on 15 eikä varauksia oteta.
Nakki napsahti
Aluksi meille tarjoiltiin pienet maistiaiset nakista ja hummerista. Nakkia oli valittu hartaudella. Ensiksi piti tietty miettiä nakin syvintä olemusta. Piti olla lihaisa, maukas ja napsahtava. Sopiva löytyi Perniön lihalta. Ymmärrän valinnan. Se oli mainio. Toimisi toki pelkästäänkin, mutta hodarissa se rakentaa sielun. Sämpylässä ei saa olla liikaa sitkoa eikä rapeutta ja tämän yhtälön onnistui toteuttaa Kanniston leipomo. Itse tehdyt soosit ja relissit mukaan ja maku on valmis. Ja hummeri… Se nyt on aina hyvää, kun suuhunsa sattuu saamaan. Hyvissä käsissä erinomaista. Niin nytkin. Keittiöstä vastaa Pastiksen puolelta siirtynyt .
