Japanilaishenkiset kanavartaat

MTV Oy, All rights reserved

Kesiä tulee ja menee, mutta grillaus on ikuista. Ei sen puoleen, ilmoja pitelee yhä mainiosti vaikka millaisiin grillikekkereihin. Siispä simppeli japanilaishenkinen varrasresepti, jonka voi kypsentää niin grillissä kuin pannullakin. Toimii mainiona osana japsityylistä ateriaa, mutta myös vaikka näiden vietnamilaistyylisten lihapullavartaiden kera, jotka grillasin samalla. Lisukkeeksi vaikka riisiä tai salaattia. Itse laitoin oman maan kyssäkaalia ja kaupan uutta hauskaa wasabirucolaa. 

Japanilaishenkiset kanavartaat

400 g broilerinrintaa (luutonta)

3 rkl soijakastiketta

2 rkl riisiviinietikkaa

2 rkl miriniä

pieni ripaus sokeria

1 tl seesamiöljyä

bambutikkuja

Leikkaa broilerinrinta peukalonpään kokoisiksi palasiksi. Sekoita ainekset broileria lukuun ottamatta sekaisin. Laita broileripalat mukaan ja sekoita. Laita jääkaappiin marinoitumaan vähintään pariksi tunniksi tai vaikka yön yli.

Liota bambutikkuja vedessä tunti. Pujota broileripalat vartaisiin. Kuumenna grilli tai pannu ja iske vartaat tulille (lorauta pannulle ensin hiukan kasviöljyä). Grillaa tai paista käännellen joka kyljelle 8 minuuttia tai kunnes liha on kypsää, mutta ei kuivaa. Iske tarjolle.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.