Jäätelö ei olekaan ykkönen – tässä suomalaisten kesäherkkujen suosikki

Mansikat jäätelö
Mansikat maistuvat suomalaisille kesällä. Shutterstock

Kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset syövät kesällä mieluummin mansikoita ja uusia perunoita kuin jäätelöä.

Kesä tuo valon ja lämmön lisäksi mukanaan monet kesäsesongin herkut. Kesällä suomalaisten mieleen ovat etenkin maukkaat, kotimaiset mansikat, kertoo Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimus.

Mansikoita, uusia perunoita, jäätelöä ja lihaa

Taloustutkimuksen toteuttaman Sinivalkoinen jalanjälki -kyselyn mukaan etenkin kotimaiset tuotteet ovat kesällä suomalaisten mieleen. Kysyttäessä kesän parasta herkkua 26 prosenttia reilusta tuhannen vastaajan joukosta nosti kotimaiset mansikat suosikikseen. Uudet perunat jäivät toiselle sijalle täpärästi 25 prosentin kannatuksella. Kesän ruokapöydän herkkuihin kuuluivat myös jäätelö, grillattu liha ja muurinpohjaletut.

– Kotimainen mansikka on etenkin naisten ehdoton kesän suosikki. Miehille sen sijaan kesän mieliruokaa ovat uudet perunat, minkä lisäksi heille maistui naisia huomattavasti enemmän grillissä valmistettu liha, Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala kertoo.

– Suomalaiset ovat tunnetusti suuria jäätelönkuluttajia. Kuitenkin vain noin joka kymmenes, eli 12 prosenttia vastaajista, suosi jäätelöä erityisenä kesäherkkuna. Jäätelö oli selvä nuorten suosikki, vanhemmalla ikäpolvella uudet perunat olivat sitä vastoin suuremmassa arvostuksessa, Eljala jatkaa.

Kesäherkut tulevat läheltä

Kesäkaudella etenkin kotimaiset kasvikset ja marjat ovat parhaimmillaan.

– Meille mansikat tulevat lähipitäjästä 45 kilometrin päästä joka aamu tuoreena. Vaikka sesonki on lyhyt, kyllä mansikat varmasti ovat yksi kesän parhaista herkuista. Myynnillisesti toki jäätelön sesonki kestää pidempään, tosin menekki on myös sääriippuvainen, kertoo K-market Apajan kauppias Tanja Raivio Puumalasta.

– Puumala on kesämökkikaupunki, meidänkin kauppaan ensimmäiset kesäasukkaat tulevat ilmoittautumaan toukokuussa. Puumalan kesäasukkaiden suosikki on lähijärven muikku, jota tuodaan kaupalle joka aamu, kuusi kertaa viikossa. Kalan alkuperästä voi ainakin olla varma, sillä haen sen aamulla sadan metrin päästä kalastajalta satamasta, Raivio jatkaa.

Suomalaisen Työn Liiton selvityksen mukaan Suomeen syntyisi vuodessa 10 000 uutta työpaikkaa, jos suomalaiset käyttäisivät kuukaudessa 10 euroa enemmän suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin.

Mikä on paras kesäherkku?

• Kotimaiset mansikat (26 %)
• Uudet perunat (25 %)
• Jäätelö (12 %)
• Grillattu liha (8 %)
• Muurinpohjaletut (6 %)
• Kesän muut tuoreet kasvikset (3 %)
• Vadelmat (3 %)
• Makkara (3 %)
• Herneet (3 %)

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin toukokuussa ja siihen vastasi 1032 15–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa. Kysymyksen vastausvaihtoehdot kartoitettiin esitutkimuksella osana tutkimusta.

Lähde: Suomalaisen työn liitto

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.