Huppukokki muistuttaa: Älä sorru tähän virheeseen juhannusruokien kanssa – ”se olisi ihan kaameaa”

Päivän nimi: Kari Aihinen 8:38 Päivän nimi: Kari Aihinen

Huippukokin mukaan tärkeinä juhannuksen ruokia suunniteltaessa on se, että ruokaa varataan riittävästi – se ei saa loppua kesken. 

Huomenta Suomen lähetyksessä juhannusruoista keskustellut Kari Aihinen paljastaa pysyttelevänsä muutaman päivän poissa keittiöstä.

Ruokahifistelyn sijaan juhannus on miehen mukaan aikaa, jolloin tärkeintä on rauhoittuminen ja yhdessä olo. Juhannuksen ruokailut pitää tehdä mahdollisimman helpoksi kaikille; marjat ja vihannekset torilta ja sauna lämpiämään, niin hyvä tulee!

Myös juomavalintoihin kannattaa hieman panostaa

Helppouden lisäksi Aihinen peräänkuuluttaa hyvää varautumista. 

– Ostakaa sitä ruokaa riittävästi. Se olisi ihan kaamea, että ruoka loppuu kesken, Aihinen toteaa.

Juhannuspöydän peruselementeiksi Aihinen mainitsee uudet perunat, kasvikset, salaatin ja siihen kylkeen maun mukaan valitun proteiinin, kuten savukalan, broilerin, härä tai possun.

Olutmieheksi tunnistautuva Aihisella on omat vinkkinsä myös juhannusjuomien hankkimiseen. Sen lisäksi, että tulee muistaa laittaa kylmään, Aihinen on sitä mieltä, että halvimman tonkkaviinin sijaan myös viineihin kannattaa hieman panostaa. 

– Vähän lämmin tonkkaviini vanhasta vesilasista ei välttämättä ole se paras makunautinto, Aihinen toteaa.

Mitä mieltä kokki on suomalaisten kestosuosikista, makkarasta? Entä millaisia asioita Aihinen toivoo näkevänsä ihmisten juhannuspöydissä? Katso koko haastattelu videolta. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.