Mainos
Mainos

Huippuravintoloiden annoksia 7 eurolla: Suosittu ruokatapahtuma löi läpi, ja nyt herkutellaan Naantalissa – mukana "maailman parhaat vohvelit"

Porvoosta lähtöisin oleva suosittu ruokatapahtuma laajenee muihinkin Suomen kaupunkeihin. Kesäkuussa herkutellaan Naantalissa, loppuvuodesta suunnataan näillä näkymin Lappiin.

Jo kolmena kesänä Porvoossa toteutettu, huippusuosion saavuttanut ruokatapahtuma Smaku jatkaa toimintaansa entistä laajempana. Kun Smaku vuonna 2016 järjestettiin ensimmäisen kerran Porvoon Grandissa, odotettiin tapahtumaan 500–600 kävijää. Nälkäisiä kävijöitä tuli kuitenkin tuplasti ja viime vuonna päätapahtuman siirtyessä isompiin tiloihin Porvoon Taidetehtaalle kävijämäärä ylsi jo 4000 herkuttelijaan. 

Smaku lähtee kiertueelle – nyt maistellaan Naantalissa!

Koska menestys on ollut niin huikeaa, tapahtuma on nyt laajentumassa muuallekin Suomeen Smaku Tour -konseptilla. Ensimmäisenä on vuorossa Naantali, jossa ravintolakierrokselle pääsee 6.-14.6.2019. Samaan aikaan järjestetään myös Naantalin musiikkijuhlat.

Smakun ideana on kierrellä maistelemassa ravintoloiden ja kahviloiden tapahtumaa varten suunniteltuja maisteluannoksia. Yhden annoksen hinta on 7 euroa ja Naantalista on mukana yhteensä 7 ravintolaa.

Naantalin Smaku-ravintolat:
After Sail 714
Amandis
Café Santala
Herrankukkaro (vain päätapahtumassa)
Naantalin Kaivohuone
S/S Ukkopekka
Valborg

– Annos vastaa kysymykseen "miltä ravintola maistuu", eli se on ikään kuin jokaisen ravintolan oma käyntikortti tai nimikkoannos,  Smaku Events Oyn tuottaja-toimitusjohtaja Laura Pulkkinen kertoo.

Jokainen ravintola toteuttaa Smakua varten maisteluversion vähintään yhdestä alku-, pää- tai jälkiruoka-annoksesta. Naantalissa voi maistella muun muassa paikallisia kalaherkkuja, lampaanmaidosta tehtyä jäätelöä, savulohipitaa ja -hampurilaisia sekä kuuluisia vohveleita jäätelön tai juuston kera. 


Naantalin Smaku huipentuu päätapahtumaan Kaivohuoneella 15.6. , jolloin kaikki mukana olevat ravintolat ja kahvilat ovat saman katon alla maistattamassa herkullisia annoksiaan.

Tapahtumalla on tarkoitus tavoittaa paitsi matkailijoita, myös paikallisia kävijöitä. Smaku tarjoaa matalan kynnyksen tutustua Naantalin ravintoloihin ja niiden tarjontaan. 

Myöhemmin syksyllä on suunnitteilla Smaku Tourin seuraava tapahtuma.

– Loppuvuodesta Smaku suunta Lappiin. Kerromme tästä myöhemmin lisää, Pulkkinen lupaa. 

Lisää Naantalin Smaku:sta ja ravintoloiden annoksista tapahtuman omilla nettisivuilla. 

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja