Somessa suuren suosion saavuttanut, joulumakeisista tunnettu Santa's Break -brändi on joutunut plagioinnin kohteeksi, yritys kertoo tiedotteessaan.
Kotimaisen Santa's Break -yhtiön toimitusjohtaja ja kuvittaja Miika Aalto kertoo, että jälleenmyyjille on kaupiteltu brändin nimellä ja kuvilla varusteltuja tuotteita. Näillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä alkuperäisten tuotteiden kanssa.
Asia tuli ilmi, kun yritys alkoi saada jälleenmyyjiltä turhautuneita yhteydenottoja eri osoitteista toimitetuista mainosmateriaaleista. Santa’s Breakin nimissä on myyty kauppoihin suklaita ja energiajuomia.
– Brändin nimellä myytävät energiajuomat ovat varman päälle väärennöksiä, sillä brändillä ei ole energiajuomia tuotekatalogissaan, yrityksestä kerrotaan.
Näin väärennöksen voi tunnistaa
Kuluttajien voi kuitenkin olla vaikea tunnistaa esimerkiksi suklaaväärennöksiä. Väärennettyjen tuotteiden pakkaukset ovat todennäköisesti pahvisia ja painojäljet heikkolaatuisia.
Santa's Break -yhtiön operatiivinen johtaja Juri Kaskela kertoo MTV Uutisille, että väärentäjät ovat luultavasti varastaneet yhtiöltä muun muassa sosiaalisessa mediassa käytettyä markkinointimateriaalia.
– Olemme tehneet asiasta rikosilmoituksen. Näyttää puhtaasti siltä, että meidän tekemiä markkinointimateriaaleja on hyödynnetty.
Kaskela kertoo saaneensa käsiinsä myös kuvia, missä näkyy kauppoihin päätyneitä väärennettyjä tuotteita. Plagioijat ovat lähestyneet jälleenmyyjiä hämäävällä sähköpostiosoitteella.


