Paistettu herkkutatti taitaa olla yksittäisistä raaka-aineiden mauista se kaikkein paras.
Tuntuu hassulta ja typerältä, etten pitänyt sienistä ensimmäiseen 30 ikävuoteen. Tai luulin, etten pitänyt. Kun poimin kantarelleja pari kourallista metsästä, paistoin voissa yrttien ja valkosipulin kanssa ja asetin seoksen paahdetun maalaisleivän päälle, huomasin erehtyneeni maustani ankaralla kädellä. Sittemmin sienistä on tullut suosikkeja ja herkkutattirisotto on kaikista ruokalajeista minulla kakkosena simpukkapastan jälkeen. (Katso koko top 10!)
Suurin ongelma herkkutateissa on niiden löytäminen. Syksystä toiseen viikot kiirehtivät vauhdilla talveen asti eikä tule mentyä metsään. Kaiholla katselen somekuvia ämpärillisistä suurta herkkuani. Tampereella olen nähnyt herkkutatteja myynnissä kolmesti ja aina ostanut kaikki ne muutamat, jotka ovat olleet kaupan. Se kolmas kerta oli juuri.
Syödessäni tattirisottoa aloin miettiä, voisiko paistetun herkkutatin maku olla yksittäisistä raaka-ainemauista se kaikkein paras. En ole vielä keksinyt parempaakaan. Herkkutatin maussa on kermaista pehmeyttä, tummaa, mutta lempeää sävyä. Se on tasapainossa sellaisenaan. Se maistuu syksylle, mutta tavalla, joka ei sulje pois muitakaan vuodenaikoja. Huh, onneksi en kirjoita runoja, koska juuri syntyneen fiiliksen myötä voisin kirjoittaa niitä puolen yötä pelkästään herkkutatista.
Tässä ohjeessa käytän sekä tuoreita että kuivattuja tatteja. Tuoreet antavat parempaa rakennetta ja pehmeämpää makua, kun taas kuivatut tatit liotusnesteineen tuovat makuun upeaa syvyyttä. Intensiivinen kokonaisuus! Ei kantsi säästellä mauista.