Ruoan verkkokauppa jatkaa kasvuaan Suomessa ja kauppaketjut kehittelevät nyt kilpaa erilaisia myyntiä tehostavia ratkaisuja.
MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa selvitettiin maanantaina, mitä ruoan verkkokaupalle kuuluu tällä hetkellä Suomessa. Koronapandemian aikana ruoan verkkokauppa moninkertaistui aiempaan verrattuna ja kasvupotentiaalia on edelleen.
Lue myös: Lidl lopettaa näiden hedelmien ja vihannesten myynnin kokonaan
Ainutlaatuinen järjestelmä ruokakaupan kellarissa
Esimerkiksi Keskolla ruoan verkkokauppa kattaa tällä hetkellä noin kolme prosenttia koko ketjun myynneistä.
– Suurin asiakasryhmä ovat lapsiperheet: voisi sanoa, että ruuhkavuosia elävät lapsiperheet, joissa molemmat vanhemmat käyvät töissä ja illat saattavat koostua harrastuksiin viemisistä, Keskon verkkokaupan ja digitaalisten palveluiden johtaja Antti Rajala kertoi Viiden jäljeen -ohjelman haastattelussa.
Toimintaa tehostaakseen Kesko on kehittänyt Ruoholahteen jopa pohjoismaisella tasolla ainutlaatuisen järjestelmän. K-Citymarket Ruoholahden kellarissa toimivat robotit hoitavat noin 500 ruokatilausta päivässä.