Nyt vietetään tomaattiviikkoa! Tunnetko jo eri tomaattilajikkeet?
13.5. alkavalla viikolla vietetään jälleen valtakunnallista tomaattiviikkoa, kertoo Kauppapuutarhaliitto tiedotteessaan. Suomessa kasvatetaan erilaisia tomaattityyppejä ympäri vuoden jopa 200 kasvihuoneyrityksen toimesta.
Tiesitkö? Tuorekäytön lisäksi teollisuustomaatti on maailman eniten viljellyin vihannes.
Kauppapuutarhaliiton mukaan tomaattien satokausi on parhaimmillaan juuri nyt, ja tänä kesänä saadaan jälleen nauttia upean runsaasta tomaattisadosta.
Lue myös: Älä puolita kirsikkatomaatteja salaattiin – tässä syy
Tunnetko eri tomaattityypit?
Suomalaiset käyttävä arjessaan runsaasti erilaisia tomaattityyppejä. Tyypistä riippuen ne sopivat monenlaisiin eri ruokiin.
Kirsikkatomaatit
Kirsikkatomaatit ovat peruspyöreän klassikkotomaatin lisäksi suosituimpia tomaatteja Suomessa. Maultaan pienet kirsikkatomaatit ovat yleensä tavallisia tomaatteja voimakkaampia. Ne sopivat syötäviksi sellaisenaan ja esimerkiksi salaatteihin tai koristeluun.