Hauskan hirveät halloweenherkut valmistuvat käden käänteessä – kokeile, jos uskallat!

Mainos
Kesko halloween pk logo
Näyttävän halloweenkakun musta kuorrute kätkee sisäänsä vaniljaa ja mansikkaa.

Halloween-herkuissa parasta on, että ne ovat sekä hauskoja, hirveitä että myös herkullisia! Halloween-juhlissa voit tarjota näyttävien kakkujen ja -leivonnaisten lisäksi myös helposti ja nopeasti syntyviä pikkuherkkuja: hirmuisia hämähäkkikeksejä, suloisia haamubanaaneja ja hauskoja pikkulepakoita.

Halloweenin herkkupöydän voit tehdä alusta loppuun itse näillä helpoilla ohjeilla. Pöydän koristelussa voit päästää mielikuvituksen valloilleen – esimerkiksi pöytäliinaksi sopii musta jätesäkki.

Halloweenia vietetään lokakuun lopulla. Halloweenia ei ole Suomessa merkitty kalenteriin, mutta sitä vietetään 31. lokakuuta, joka sattuu tänä vuonna keskiviikoksi.

Alkuaan halloween on ollut muinaisten kelttien talven alkamisen päivä, jolloin vainajien henkien uskottiin liikkuvan. Nimi on lyhenne englannin sanoista ”All Hallows’ Eve” eli kaikkien pyhien aatto.

Halloweeniä on vietetty Euroopassa vanhastaan kelttiläisen perinteen vaikuttamissa anglosaksisissa maissa, kuten Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Yhdysvaltoihin halloweenin toivat irlantilaiset ja skotlantilaiset siirtolaiset, ja se on Yhdysvalloissa joulun jälkeen suosituin juhla. Suomessa juhla tunnetaan nimenomaan sen amerikkalaisessa muodossa.

Söpöt pikkuherkut kruunaavat kummituspöydän

Räväkkä ulkonäkö on halloween-herkkujen juju. Hauskat lepakot syntyvät valmiista täytekekseistä ja suklaanapeista.

Hirmuiset hämähäkkikeksit voi tehdä joko alusta asti itse tai koristella valmiit suklaacookiet sulatetulla suklaalla. Valkosuklaanapeista saat hämähäkille mollottavat silmät ja suklaapalloista vartalon.

Suloisen syötävät haamubanaanit teet helposti dippaamalla pakastetut banaanit valkosuklaaseen ja piirtämällä niille pienet nappisilmät cocktailtikulla.

Geelivärit antavat leivonnaisille halloweensilauksen

Halloween-donitsit kuorrutetaan oranssilla tai mustalla sokerikuorrutteella. Halloweenmaisen oranssin kuorrutteen saat yhdistämällä keltaista ja punaista geeliväriä. Donitsitaikina lainaa makuja porkkanakakusta.

Porkkanalla mehevöitetyt tummat halloween-kuppikakut koristellaan appelsiininmakuisella kuorrutteella. Kuppikakuissa saat näyttävän lopputuloksen yhdistämällä kuorrutteeseen kahta eri väriä.

Oranssit ja harmaat halloween-leivokset sopivat täydellisesti halloween-pöytään. Leivosten pohjana toimii taikapannari.

Villi pokekakku maistuu perinteisten kurpitsakakkujen rinnalla

Aina on hyvä aika leipoa suklaakakku – niin myös Halloweenina. Halloweenin suklaakakku on täytetty ja kuorrutettu lakritsikreemillä. Ulkoasun täydentävät kakun päälle tulevat marenkiluut.

Halloweenkakku on musta pokekakku eli poke cake. Pokekakussa täyte valutetaan kakkupohjaan tökittyihin reikiin.

Kurpitsajuustokakku on syksyn herkku aikuiseen makuun ja se sopii hyvin myös halloweenin juustokakuksi.

Kurpitsapiirakka on perinteinen halloweenherkku, jossa kurpitsan kovertamisesta jäänyt sisus käytetään täytteenä. Mehevän piirakan viimeistelee vaahterasiirapilla maustettu kermavaahto.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.