Hampurilaisguru Akseli Herlevi: Tällainen on täydellinen burgeri

Hampurilainen
Täydellinen hampurilainen on Akseli Herlevin mukaan sellainen, jossa kaikki osa-alueet ovat kohdillaan. Shutterstock

Vastikään uutta Naughty BRGR -hampurilaisravintolaansa koskevia uutisia kertonut huippukokki Akseli Herlevi kertoi Makuja.fi:lle, millainen on täydellinen hampurilainen.

Top Chef -voittaja Akseli Herlevi avaa vuoden 2015 loppuun mennessä oman hampurilaisravintolansa Helsingin ydinkeskustaan. Makuja.fi kysyi huippukokilta, onko täydellisen hampurilaisen avain pihvi, sämpylä, kastikkeet vai muut täytteet? Selvisi, että hampurilaisfaniksi tunnustautuvalta Herleviltä tunnustusta saavat burgerit, joissa kaikki osa-alueet ovat kohdillaan.

– Kaikki burgerin osa-alueet ovat tärkeitä. Mieluummin kuitenkin niin, että täytteitä on vähemmän, ja niiden laatuun keskittyy tarkemmin, Herlevi toteaa.

TIESITKÖ? Akseli Herlevi avaa vuoden 2015 loppuun mennessä Naughty BRGR -hampurilaisravintolan Helsingin keskustaan, osoitteeseen Lönnrotinkatu 13.

Täydellisen hampurilaisen ABC

Kun kyse on täydellisestä hampurilaispihvistä, olisi tärkeää kiinnittää huomio sen sisältämän rasvan määrään. Vähärasvainen liha ei ole ammattilaisen mukaan paras vaihtoehto osaksi hampurilaista.

– Burgeripihvissä tulisi olla rasvaa noin 15–20 prosenttia, Herlevi toteaa.

Koska hampurilainen on usein rasvainen herkku, suosittelee huippukokki kiinnittämään huomiota siihen, että hampurilaisessa on aina myös jotakin hapokasta.

– Jokaisella on omanlainen maku josta pitää, mutta lähtökohtaisesti olisi hyvä olla jotakin hapokasta rasvaisuuden vastapainoksi, Herlevi vinkkaa.

Se, maistuuko hampurilaisen välissä paremmalta paistettu vai raaka sipuli, on Herlevin mukaan maistajasta kiinni. Jos Sen Oikean hampurilaisen etsintä on käynnissä, kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, missä muodossa sipuli maistuu parhaiten omaan makuun.

– Jos pitää sipulista burgerin välissä, niin paistettuun sipuliin saa enemmän makua, mutta raaka sipuliviipale on mukavan rapsakka, huippukokki toteaa.

Onnistuneeseen hampurilaiseen myös salaatti kannattaa valita harkiten. Herlevi pitää hampurilaisen täytteenä käytetyn salaatin tärkeimpänä ominaisuutena maun lisäksi rapeutta.

– Amerikansalaatti ja romaine-salaatti on rapsakoita, ja ne kestävät hyvinä vielä hieman lämmenneinäkin, Herlevi vinkkaa.

Saisiko olla ruishampurilainen?

Monessa suomalaisravintolassa perinteisen hampurilaisen rinnalla asiakkaalle tarjotaan vaihtoehtoa tilata hampurilainen ruisleivällä. Koska toimiva kokonaisuus on täydellisen hampurilaisen reseptin salaisuus, ei edes suomalaisvastine hampurilaisesta saa ammattilaiselta täystyrmäystä.

– Ruishampurilainen on mukava suomalainen vaihtoehto, mutta se on kyllä vaikea syödä! Herlevi nauraa.  

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.