Grillattu parmesaanikana

Parmesaanikana kuuluu mun lohturuokasuosikkeihin. Juustoinen, paneroitu ja rasvassa tiristetty broilerifilee on helppo ja supermaukas. Tässä sitä mukaileva versio grillistä.

Hitusen kevyempi, hitusen toisella tapaa maukas, mutta ihan yhtä helppo. Maistuu suoraan grillistä kuumana, mutta hyvin myös haaleana vaikka piknikillä nautittuna.

PS. Katso myös perinteinen parmesaanikanaresepti ja toinen versio ja kolmas.

Grillattu parmesaanikana
4 hlölle
1 patonki
1 prk tomaatteja (tai hyvin kypsiä tuoreita)
2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
hitusen chilirouhetta
4 broilerifilettä
1 tl oreganoa
1 pallo mozzarellaa, siivutettuna
1 dl parmesaania, raastettuna
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

OHJE: Leikkaa patongista 5 cm pala ja surauta koneella murusiksi. Lisää sekaan tomaatit, hiukan suolaa ja mustapippuria ja surauta hiukan sekaisin, ei tasaiseksi.

Kuumenna kattila tai paistinpannu keskilämmölle ja lorauta pohjalle oliiviöljyä. Kuullota valkosipulia minuutti ja lisää hiukan chilirouhetta (ei tule olla tulista). Lisää sekaan tomaattiseos ja hauduta 10 min.

Kuumenna grilli noin 200 asteeseen. Voitele broilerifileet kevyesti oliiviöljyllä ja ripottele pinnalle oreganoa ja suolaa. Halkaise patonki ja leikkaa neljään osaan. Paahda ensin leipiä grillissä hetki. Grillaa broileri kypsän meheväksi n. 5 min per puoli, mutta lisää viimeisen 2 minuutin kohdalla mozzarellasiivu tai kaksi fileen päälle, sulje kansi ja anna juuston kevyesti sulaa broilerin päälle.

Lusikoi leipäsiivujen päälle hiukan tomaattikastiketta. Ripottele päälle parmesaania. Laita broilerifilee päälle ja sen päälle hiukan tomaattikastiketta. Koristele basilikan lehdillä ja tarjoile.


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!