Grillattu entrecôte ja chimichurri-kastike

MTV Oy, All rights reserved

Eletään jo heinäkuuta, mutta tuntuu, että kesä alkaa vasta nyt kunnolla startata. Kunnon kesäpäivistä on ollut sen verran taukoa ja tulot ja menot olleet sen verran tiheitä, että tietty kesäfiilis on ehtinyt jäädä taka-alalle. Toivottavasti alkava loma korjaa tilanteen kertaheitolla. 

Tajusin juuri, etten ole tänä kesänä grillannut vielä kertaakaan naudanlihaa, mikä tarkoittaa käytännössä meillä entrecôtea. Asia oli onneksi helpolla oikaistu ja kun höysteeksi löytyi chimichurri-ohje Kira Weckmanin ja miehensä Michel Garzónin kirjasta Latinomakuja, oli lihaisa ilottelu valmiina starttaamaan. Kyseinen kirja sai meillä uuden elämän grilli- ja kesäkautena ja houkuttelevista resepteistä oli yhtäkkiä runsaudenpulaa.

VINKKI!Savusuolahiutaleet sopivat täydellisesti grilliruokaan ja tuovat sille hienostuneen viimeistelyn savunmakuun, joten tätä ruokaa varten ostettu paketti kyllä kuluu kesän aikana, kun muistat käyttää.

VINKKI 2! Naudan kypsyydet: Kypsä 70 °C, medium 60-65 °C, rosé 50-55 °C. Oma suosikki 57 °C, mutta yleensä menen näppituntumalla.

Grillattu entrecôte ja chimichurri-kastike

4 hlölle

800 g entrecôtea

rypsiöljyä

suolaa

mustapippuria

savusuolahiutaleita

Ota liha huoneenlämpöön pari tuntia ennen kypsentämistä. Tee sillä välin chimichurri. Leikkaa liha 200 g pihveiksi ellet pyytänyt lihakauppiasta jo tekemään sitä.

Mausta pihvit suolalla ja pippurilla. Hiero hieman öljyä pihvien pintaan. Grillaa pihvit kuumassa grillissä ja anna sitten kypsyä hieman miedommassa lämpötilassa, kunnes pihvien sisälämpötila on haluamasi tai hitusen alle. Laita vielä folioon vetäytymään huoneenlämpöön 5-10 minuutiksi.

Ripottele pihvien päälle savusuolahiutaleita. Tarjoile chimichurrin kera (tai argentiinalaisittain superlihaisasti chorizo-makkaroiden kera.

Chimichurri-kastike

1/2 dl rypsiöljyä

1 rkl valkoviinietikkaa

4 rkl lager-olutta

1/2 sitruunan mehu

1 pieni sipuli tai 1/2 dl kevätsipulia, hienonnettuna

1 valkosipulinkynsi, hienonnettuna

pieni pala punaista paprikaa, hienonnettuna

tuoretta punaista chiliä maun mukaan, hienonnettuna

1 dl lehtipersiljaa, hienonnettuna

sokeria

suolaa

mustapippuria

Sekoita ainekset keskenään ja säädä chilillä, sokerilla, suolalla ja pippurilla mieleiseksi.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!