Espoon Kauklahteen avautuu kesäkuun alussa ruokakauppa, joka on Suomessa ensimmäinen laatuaan.
K-Supermarket Lasihytti Espoon Kauklahdessa on monella tapaa poikkeukselinen kauppa. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla avautuvasta Lasihytistä löytyy muun muassa maailman pienin kahvipaahtimo, sushiravintola, viinibaari sekä ranskalaistyylinen juustohuone.
Supermarketin tiloissa toimii myös uuden ajan kukkakauppa ja legendaarisen espoolaisen Halmeen leipomon toimipiste. Kyseessä ei ole paistopiste, vaan ihan oikea jauholeipomo ruisjuuren kera. Halmeen leipomo on toiminut Espoon Kauklahdessa vuodesta 1899.
Supersuosittu kalakauppa
Omaa kalatiskiä ei ruokakaupan sisältä löydy, sillä kalanmyynnin hoitaa heinäkuun puolesta välistä alkaen omissa tiloissaan, kaupan kyljessä suosittu Maxin kala. Kalakaupasta voi tuoreen kalan lisäksi ostaa myös muun muassa kalaruoka-annoksia, sillä tiloihin rakennetaan iso ravintolatason keittiö.
– Tarkoitus on myydä lounasta ja hyvää kotiruokaa, jota voi ostaa mukaansa. Olen huomannut, että ihmiset eivät enää loppuviikosta jaksaisi kokata, mutta eivät välttämättä halua mennä einesosaston kauttakaan kotiin. Tulemme siis panostamaan todella paljon terveelliseen kotiruokaan, kalakauppias Max Grönholm kertoo.
Maxin kala tunnetaan ennen kaikkea laadusta ja tuoreudestaan.
– Kun aamulla avaamme liikkeen, meillä on aina kotimaisesta kalasta edellisenä päivänä pyydettyä ja tuontikalasta sitä edellisenä päivänä pyydettyä kalaa.