Chimichanga - uppopaistettu burrito

MTV Oy, All rights reserved

Meksikolainen vaellus kohti chimichangaa päättyy herkun ääreen. Haaveilin pitkään tuon uppopaistetun burriton tekemisestä, mutta laiskuus ja muisti tekivät usein tepposet. Saatuani käsiini Shay Olan mainion Meksikolaista meksikolaisittain -kirjan, päätin toteuttaa yhden ruokaetapin. Siitä tuli kesän tähän asti kovin kokemus kotikeittiössä. 

Chimichangan voi täyttää millä huvittaa, mutta kirjan versio vaikutti niin hyvältä, että otin el toroa sarvista. Puoli päivää se vei keittiössä, mutta lopputulos palkitsi. Kantapään kautta mentyäni voin antaa vinkiksi, että kantsii tehdä osa tai kaikki täytteistä vaikka edellisenä päivänä/päivinä, jotta kertarupeama ei koidu turhan suureksi. Tai sitten kokkaa isolla porukalla, jolloin aktiivinen aherrus ei vie kauaa. Liha maustuu ja hautuu monta tuntia, joten ota asiaksi tarpeeksi ajoissa.

Periaatteessa hyvään lopputulokseen pääsee myös kokkaamalla vimpan päälle chili con carnen, mutta tämän ohjeen runsaita ja moniulotteisia makuja se ei silti varmasti ylitä. Ja tarkoitan sellaista pitkään hautunutta, syviä moniulotteisia makuja sisältävää lihapataa, en sellaista suomalaistyylistä jauhelihamössöä. Kerrankos sitä vähän panostaa ja laajentaa näkemystä muka-tutusta keittiöstä. Täytteiden osasista jää varmasti monenlaista tähdettä, joilla hoitaa seuraavankin päivän ruokailun kätevästi, jos varaa kaappiin tacokuoria tai tortilloja. Tai tekee ne itse (maissi- ja vehnätortillaohje). 

Jännitin aika paljon burriton kasassapysymistä, kun se upotetaan tulikuumaan rasvaan. Turhaan pelkäsin. Kunhan burriton taittelee tiukaksi kääreeksi ja varmistaa vielä parilla hammastikulla, lopputuloksesta tuli kaunis, rapsakka ja aivan tolkuttoman hyvänmakuinen elämys. Jos ei aurinko laita tänä kesänä hikeä pintaan, tämä hoitaa homman!

VINKKI!Naudankylkeä on Suomessa vaikea löytää ja korvasin sen itsekin porsaan ribseillä. Eipä haitannut tippaakaan. Tähän sopii melkeinpä mikä tahansa riivitty liha.

VINKKI 2!Tsekkaa myös muut meksikolaisreseptit!

Chimichanga

4 hlölle

RIIVITTY LIHA:

1 kg naudan kylkipätkiä, keitettynä ja revittynä

kuivattua chiliä

Rubi lihalle:

1 rkl sokeria

1,5 rkl suolaa

3 rkl jauhettua mustapippuria

10 g valkosipulijauhetta

2 rkl savupaprikajauhetta

MUU TÄYTE:

4 dl kuolemaa kastikkeella (resepti)

200 g chipotleriisiä (resepti)

200 g juopuneita papuja (resepti)

4 isoa vehnätortillaa

200 g pitkään kypsytettyä cheddaria, raastettuna

200 g punasipulia, ohueksi viipaloituna

auringonkukka-, rypsi- tai maapähkinäöljyä uppopaistamiseen

VIIMEISTELYYN:

2 dl cremaa (ohje alla)

korianteria

Sekoita rubin ainekset keskenään ja hiero lihaan kauttaaltaan. Laita marinoitumaan jääkaappiin ainakin tunniksi.

Kuumenna uuni 140 asteeseen. Laita kylkipala(t) kannelliseen uunivuokaan (voit käyttää myös foliota) ja lisää joukkoon chiliä oman maun mukaan sekä 3 dl vettä. Itse laitoin muutaman kokonaisen kuivatun punaisen chilin. Peitä kannella tai foliolla ja hauduta uunissa 5-6 h, kunnes liha irtoaa helposti luista. Kääntele lihaa vaikka kerran tunnissa paiston aikana (ei oo niin tarkkaa, kunhan ei kuivu). Tsekkaa samalla, että vettä on pohjalla ja lisää tarvittaessa. Ota ylikypsä liha pois vuoasta ja revi säikeiksi haarukalla.

Sekoita liha ja 2 dl kuolemaa kastikkeella. Yhdistä suuressa pannussa chipotleriisin ja juopuneiden papujen kanssa. Kuumenna matalalla lämmöllä samalla hämmennellen.

Lämmitä tortilloja kuivalla paistinpannulla noin 20 sekuntia per puoli, jotta niistä tulee notkeampia. Täytä tortillat lihaseoksella, cheddarilla ja punasipulilla ja kääri tiiviiksi burritoksi (yksi hyvä tapa: slideshow). Varmista kriittiset kohdat vielä hammastikuilla.

Kuumenna öljy kattilassa tai frittikeittimessä 170 asteeseen. Uppopaista burritoja, kunnes ne muuttuvat kullanruskeiksi. Nosta sitten burritot öljystä ja valuta talouspaperin päällä. Irrota hammastikut. Asettele lautaselle ja lorauta päälle cremaa ja ripottele pinnalle korianterisilppua. Tarjoile lopun ”kuolema kastikkeella” -soosin kera. Voit unohtaa tämän kanssa viinin ja nauttia herkku vaikka meksikolaisen oluen kera. Perus lager tai IPA toimii myös.

CREMA:

1 dl majoneesia (resepti)

2 dl ranskankermaa

1 limetin mehu

1 tl chilihiutaleita

Sekoita majoneesi ja ranskankerma. Lisää joukkoon limetin mehu ja chilimurska.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!