Perinteisiä kasviproteiininlähteitä, hernettä, vihreää papua ja härkäpapua viljellään Suomessa vain vähän. Potentiaalia olisi paljon enempäänkin.
Maailma pyörii soijan ympärillä, vaikka vaihtoehtoja sille olisi olemassa.
Soijaa tuotetaan eniten Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, mistä sitä tuodaan Eurooppaan ja Suomeen.
– Suomeen tuotu soija menee lähes kaikki eläinten rehuksi. Vain hyvin pieni osa menee esimerkiksi tofuksi. Kasviproteiinia ei hyödynnetä Suomessa juuri lainkaan ihmisravintona, sanoo Helsingin yliopiston professori Kristina Lindström.
Vuonna 2015 palkokasveja viljeltiin 20 000 hehtaarin alalla. Kesantopeltoja sen sijaan oli Suomessa 273 000 hehtaarin verran.
– Jos kesantopelloilla viljeltäisiin palkokasveja, voisi niillä korvata tuontisoijan kokonaan. Soijaproteiinia tuotiin Suomeen kymmenen kertaa enemmän kuin mitä Suomessa tuotettiin palkoviljaa.
Lindström kuitenkin tietää, ettei nykytilanteessa viljelijä pysty noin vain alkaa viljellä palkokasveja kesantopellollaan.
– Asiasta olisi kuitenkin hyvä olla tietoinen. Politiikan tulisi olla sellaista, että viljely olisi kannattavaa. Nythän viljelijöillä ei ole edes rahaa ostaa siemeniä, jos he haluaisivat kokeilla jotain uutta.
Palkokasvit sitovat typpeä
Palkokasveja viljeltäessä on tärkeää optimoida tekniikka niin, että kasvihuonekaasut pysyvät kurissa. Tähän ovat ratkaisuja esimerkiksi seosviljely tai vuoroviljely, jolloin palkokasvin kanssa tai jälkeen viljeltävä kasvi pystyy hyödyntämään palkokasvin maahan päästämän typen.
Palkokasvit sitovat itseensä typpeä auringon avulla, mutta samalla typpeä pääsee jonkin verran maahan. Jos esimerkiksi hernettä, härkäpapua ja kauraa viljellään seoksena, käyttää kaura hyväksi palkokasvin maahan päästämän typen, ja kasvit innostavat toinen toisiaan.
Palkokasvien viljelyyn liittyy Lindströmin mukaan kaksi isoa ongelmaa.
– Jos viljelijä ei ole ennen viljellyt palkokasveja, voi olla, ettei ensimmäinen kerta suju hyvin. Palkokasvit ovat hieman vaativampia viljeltäviä kuin vehnä tai kaura, koska niitä ei ole jalostettu yhtä paljon.
– Toinen ongelma on, että eläimet Suomessa syövät vain tiettyjä proteiininlähteitä. Nyt tehdäänkin tutkimusta, voisivatko ne syödä myös härkäpapua tai lupiinia. Koko ruokajärjestelmää pitäisi muuttaa ja ajatella kokonaisuutta pienten asioiden sijasta.