Ällöttävät yllätykset piinaavat pikaruokaketju McDonald’sin asiakkaita – syitä toistuvaan ilmiöön selvitellään viranomaisten voimin: "Heidän mukaansa se oli kastemato"

pikaruoka jäätee juoma
Shutterstock

Newyorkilaisen pikaruokaketjun asiakkaat ovat joutuneet kokeman ällöttäviä hetkiä löydettyään juomalasiensa pohjilta ihka eläviä matoja.

Yksi vastenmielisen hetken kokeneista asiakkaista on opiskelija Samantha Giles, joka kertoo löytäneensä kutsumattoman vieraan juomastaan aivan liian myöhään.

Juotuaan suurimman osan juomasta, nainen oli päättänyt avata kannen imeäkseen loputkin juomat jäiden seasta. Vasta kannen avaaminen paljasti kiemurtelevan yllätyksen. Madon juomastaan löytänyt nainen ilmoitti asiasta välittömästi sekä ravintolaketjun johtajalle että paikalliselle terveysviranomaiselle.

– Terveysviranomaiset testasivat sen ja heidän mukaansa se oli kastemato, Giles kertoo. 

Asiaa selvitetään viranomaisten avustuksella

Epämiellyttävä yllätys ei kuitenkaan jäänyt tähän yhteen kertaan, sillä vain muutama viikko myöhemmin eräs toinen saman pikaruokaravintolan asiakas löysi madon uiskentelemasta juomansa joukota. Paikallinen terveysviranomainen kertoo saaneensa asian tiimoilta useammankin valituksen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Pikaruokaketjun yrittäjä työskentelee paraikaa terveysviranomaisen ja poliisin kanssa asian selvittämiseksi.

– Otamme tilanteen hyvin vakavasti ja teemme parhaamme, jotta vastaavaa ei tapahdu uudelleen, McDonald’sin yrittäjä kertoo.

Lähteet: Dailystar, FoxNews

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat