Älä tuputa perinneherkkuja! Näin otat lapset huomioon joulupöydässä

lihapullat
Jos kinkku tai kala ei maistu, saa lapsille laittaa joulupöytään esimerkiksi lihapullia. Shutterstock

Yhdessä syöminen on yksi joulun kohokohdista. Siksi onkin toivottavaa, että koko perhe pääsee nauttimaan mieleisestään ruoasta juhlan aikana.

Jouluruokien joukosta löytyy meille kaikille tuttuja makuja, mutta pienille lapsille maut ovat uusia ja osa ehkä myös voimakkaita ja vieraita. Samasta padasta -kirjan kirjoittanut Outi Väisänen antaa vinkkejä sellaisiin jouluruokiin, jotka maistuvat varmasti koko perheelle.

Keitetyt perunat sekä lohi tai muut kalat ovat perinteisesti osa joulupöytää monessa perheessä, ja ne maistuvat useimmiten myös lapsille. Myös tuttu ja turvallinen riisipuuro on monille lapsille joulun suosikkiherkku.

"Siinä voi nopeasti mennä joulumieli kaikilla"

Joulun laatikoistakin saa tehtyä helposti myös makeita ja lempeitä versioita, jotka maistuvat paremmin pienemmille. Esimerkkinä Väisänen mainitsee porkkanalaatikon, jossa on riisiä mukana, sekä bataattilaatikon, joka on tehty kookosmaitoon.

– Toki joulupöytään kuuluvat vanhempien suosimat, perinteiset jouluruoat, mutta jos lapsi ei niitä halua syödä, ei niitä pidä myöskään lähteä väkisin tuputtamaan tai pakottamaan maistamista, Väisänen kertoo.

– Siinä voi nopeasti mennä joulumieli kaikilla, jos siitä maistamisesta tehdään liian suuri show, Väisänen toteaa.

Koska ruoka on olennainen osa joulun juhlintaa, ei Väisänen myöskään tyrmää ajatusta siitä, että lasten annettaisiin valita vaikka yksi joulupöytään mahtuvista ruokalajeista. Oli se sitten vaikka lasten makuun takuuvarmasti sopivat lihapullat.

– Ei se ole niin ehdoton asia minun mielestäni, joulupöytään voi ihan hyvin tehdä lihapullia. Kyllähän niitä voi muutkin syödä, Väisänen sanoo.

***

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.