5 syytä – älä koskaan syö lounasta työpöydän ääressä

lounas,-työpöytä, eväät
Lounastauko kannattaa viettää kaukana työpöydän ääreltä. Shutterstock

Osa tuo mielellään työpaikalle omat eväät ja syö ne työpöytänsä äärellä. Tämä ei kuitenkaan kannata, sillä se houkuttelee muun muassa naposteluun ja lisää stressiä.

Tutkimusten mukaan aivot tarvitsevat jo työpäivän aikana lepoa. Lounastauko on yleensä tähän kaikkein otollisin hetki, mutta nykyään kuitenkin melko monet viettävät myös lounastauon työpöytänsä äärellä.

Viisi hyvää syytä lopettaa työpöydän äärellä syöpöttely:

1. Nautit ruoastasi enemmän

Kun syöt ruokasi poissa työpöydän ääreltä jossain rauhallisessa paikassa, ennätät todella kiinnittää huomiota jokaiseen suupalaan. Näin ollen myös nautit ruoastasi enemmän ja unohdat todennäköisesti epäterveellisistä herkuista haaveilemisen.

2. Ulkona syöminen rohkaisee ajattelemaan

On mahtavaa päästä hetkeksi poistumaan oman työpöydän ääreltä uusiin ympäristöihin. Erilaisten asioiden näkeminen myös stimuloi ajattelua aivan eri tavalla kuin se, että katsoisit esimerkiksi samaa tietokoneen ruutua koko päivän ajan.

3. Olet tuotteliaampi

Saatamme ajatella, että saamme enemmän aikaiseksi kun vietämme myös lounastauon töitä purkaen. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä tärkeä työ vaatii oikeasti keskittymistä tiettyyn asiaan kerrallaan. Syö siis lounaasi rauhassa poissa työpöydän ääreltä ja kun taas teet töitä, niin keskity siihen.

4. Olet tasapainoisempi

Ihmiset, jotka tarkkailevat jatkuvasti vapaa-ajallaan muun muassa työsähköpostiaan ovat paljon stressaantuneempia kuin muut. Sama pätee myös lounasaikana työpöydän äärellä syömiseen. Useat tutkimukset kertovat, että jatkuvasti työskentelevät henkilöt palavat loppuun nopeammin ja ovat väsyneempiä. Tällöin myös töiden hoitamisesta tulee raskaampaa. Taukojen pitäminen ja vapaa-ajan sekä työn erottaminen toisistaan tekevät sinusta tasapainoisemman ja tyytyväisemmän.

5. Työnteko helpottuu

Pieni tauko päivässä tekee hyvää, joten siirry lounasaikaan syömään kauas työpöydän äärestä. Yleensä henkilöt, jotka nauttivat lounaansa kaukana työpöydästään myös nauttivat työnteosta palattuaan lounaalta enemmän.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.