Aamiaista hehkutetaan päivän tärkeimpänä ateriana ja monelle se sitä onkin. Aivan yksiselitteisiä sääntöjä aamiaisen syömiseen ei kuitenkaan ole. Lue, mitkä uskomukset ovat vain myyttejä.
Aamupalan merkitystä korostetaan usein. Ja vaikka sitä hehkutetaan niin nälän karkottajana kuin painonkin pudottajana, ei asia aina välttämättä näin ole. Lue totuudet väittämien takaa!
1. Aamiainen auttaa pudottamaan painoa: Erään tutkimuksen mukaan aamiainen auttaa taistelussa ylipainoa vastaan. Vuosi sitten julkaistujen tutkimustulosten mukaan asia ei kuitenkaan välttämättä olekaan näin, vaan aiemman tutkimuksen tulokset olisi käsitetty väärin. Tuoreemmat tulokset viittaavatkin siihen, että aamiaisen syöminen on yhdistetty hieman suurempaan fyysiseen aktiivisuuteen, mutta aineenvaihduntaan se ei näiden tulosten mukaan vaikuttaisikaan. Painonpudotusta ajatellen, ruoan määrä ja laatu sekä liikunnan määrä, vaikuttaisivat olevan avainasemassa.
2. Aamiainen tekee hyvää sydämelle: American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan aamiaisen syömisellä tai syömättä jättämisellä ei vaikuta olevan mitään vaikutusta sydän- ja verisuoniterveyteen, vaika näin on aiemmin ajateltu.
3. Syö aamiaista ja napostelet vähemmän päivän aikana: Usein kuulee, että aamulla kannattaa syödä, vaikkei olisikaan nälkä. Tämä siksi, ettei tule syötyä turhia herkkuja aamupäivän aikana. Tutkijat tarkastelivat aamiaisen syömättä jättämisen vaikutuksia verrattuna joko runsashiilihydraattisen tai runsaskuituisen aamupalan syömiseen. Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että aamiaisen väliin jättävät olivat kyllä nälkäisempiä lounaalla, mutta eivät syöneet yhtään sen enempiä kilokalorimääriä päivän mittaan kuin aamiaisen syöneet. Erään vanhemman tutkimuksen mukaan aamiaisen syöminen saattaisi kuitenkin saada aineenvaihdunnan hyvin käyntiin.
Jos heräät nälkäisenä, terveellinen aamupala on ehdottomasti oikea valinta. Jos kuitenkin yrität pitää nälän poissa koko päivän, toinen vaihtoehto on lisätä proteiinin määrää ruokavaliossa. Vaikkei aamupala itsessään vähentäisi loppupäivän nälkää, aamupalan sisältämä proteiini sen voi tehdä. Kananmunat, raejuusto tai kourallinen pähkinöitä ovat hyviä vaihtoehtoja aamupalan lisukkeeksi.
