10 helppoa vinkkiä – näin onnistut luopumaan sokerista

karkki,-purukumi
Shutterstock

Selätä makeanhimosi helpoilla vinkeillä!

Sokeri on raaka-aine, johon on helppo jäädä koukkuun. Käytännöllisiä neuvoja noudattamalla pinttynytkin sokerihimo on kuitenkin mahdollista selättää.

1. Syö riittävästi proteiinia

Joskus keho saa himoitsemaan sokeria silloin, kun proteiinin saanti ei ole riittävää. Kiinnittämällä huomiota siihen, että proteiinia tulee syötyä riittävästi voi yllättyä, kuinka makeanhimo katoaa kuin itsestään.

2. Älä syö aamiaisella sokeria

Kun sokeria syö aamiaiselle, himoitsee sokeria myös päivän mittaan. Kannattaa ottaa selvää, ettei esimerkiksi aamun suosikkijogurtti sisällä yllättäen sokeria, joka vaikuttaa makeanhimoon myös myöhemmin päivällä.

3. Syö purkkaa

Useille makeanhimo iskee siksi, että jotain tekisi yksinkertaisesti mieli napostella. Syömällä purkkaa voi pyrkiä selättämään himon naposteluun ja korvata karkit sijaistoiminnolla.

4. Muista magnesium

Makeanhimoon voi vaikuttaa myös se, että magnesiumia tulee syötyä riittävästi. Magnesiuminpuutteesta johtuvaa makeanhimoa voi pyrkiä taltuttamaan lisäämällä ruokavalioon esimerkiksi raakakaakaota, vihreitä lehtivihanneksia, pähkinöitä, siemeniä, kvinoaa ja avokadoa.

5. Syö kookosöljyä

Ekstra-neitsyt-kookosöljyn lisääminen ruokavalioon voi helpottaa himoa sokeria kohtaan. Kookosöljy nopeuttaa aineenvaihduntaa sekä tekee hyvää aivoille ja voi siksi auttaa taltuttamaan sokerihimot.

6. Pakene

Kun herkkuhimo iskee, voi maiseman vaihtaminen auttaa. Lähtemällä kävelylenkille voi huomata, että tuoreet ajatukset voivat syrjäyttää himot makeaa kohtaan.

7. Suosi hedelmiä

Kun tekee mieli makeaa, kannattaa terveellisten elämäntapojen nimissä suosia terveellisiä, makeita herkkuja. Hedelmät voivat sokeripitoisuutensa vuoksi taltuttaa makeanhimon ja siksi niitä kannattaa himoja silmällä pitäen pitää lähettyvillä.

8. Kokeile l-glutamiinia

L-glutamiiniksi kutsuttu ravintolisä voi auttaa selättämään makeanhimon.

9. Suosi laatua yli määrän

Jos sokerihimo vie ylivallan mielessä, kannattaa määrän sijaan panostaa laatuun. Sen sijaan, että kaupasta valitsisi mukaan valtavan karkkipussin tai suklaalevyn, voi itselleen sallia esimerkiksi yhden herkullisen konvehdin.

10. Hidasta

Jos tarkoitus on vähentää sokerin määrää ruokavaliossa, tapahtuvat lipsahdukset useimmiten juuri kiireessä. Sokerihimojen taltuttamista suunniteltaessa on hyvä rauhoittaa arki ja keskittyä rauhassa tavoitteeseen, niin lipsahdukset minimoituvat.

Lähde: Blackdoctor

MTV LIFESTYLE

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.