Ystävänsä murhannut ja lapsen kohdusta varastanut nainen sai 40 vuoden vankeustuomion USA:ssa

Raa’asti ystävänsä murhannut ja hänen syntymättömän lapsensa kohdusta leikannut nainen sai vankeustuomion, uutisoi ABC7 Chicago.

Aikaisemmin syylliseksi todettu, bronxilainen Ashleigh Wade sai yhteensä 40 vuoden vankeusrangaistuksen, josta 25 vuotta tuli murhasta ja 15 vuotta kidnappauksesta. Teko tapahtui vuonna 2015.

Syyttäjän mukaan nainen kutsui kahdeksannella kuukaudella raskaana olleen ystävänsä Angelikque Suttonin asunnolleen käymään, viilsi hänen kurkkunsa auki ja leikkasi tämän vatsan auki vieden vauvan kohdusta.

Oikeudessa syyttäjä esitteli valamiehistölle kuvia verisestä asunnosta ja kuvaili tekoa laskelmoiduksi.

– Syytetty näki vaivaa välttäessään vatsan seudun vahingoittamista. Hän tahtoi Suttonin kuolevan ja tämän lapsen elävän, syyttäjä kertoi oikeudessa.

Wade uskotteli perheelleen ja poikaystävälleen olevansa raskaana. Nainen myös päivitti sosiaaliseen mediaan raskaudestaan. Myöhemmin hän väitti kohdusta viemäänsä lasta omakseen.

Puolustusasianajaja vetosi, että on mahdollista, että jokin meni pahasti vikaan Waden päässä.

Lue myös:

    Uusimmat