Ysäribändi tekee comebackin

Lähes 20 vuotta sitten mainetta niittänyt 2. Maanantai tekee paluun. Yhtye julkaisee kesällä kaksi singleä ja syksyllä on luvassa uusi albumi.

Heinäkuussa kotimaisen 90-luvun musiikin ystävät saavat uutta kuunneltavaa. 2. Maanantai julkaisee 19. heinäkuuta kaksi digisingleä. Kuuma ja tarttuva Sahara on yhtyeen uutta tuotantoa. Megahitti Mixet tahdo olla mun kaa -biisistä on tehty uusi versio tähän päivään sopivaksi.

2. Maanantai saavutti 90-luvulla suuren suosion. Mixet tahdo olla mun kaa oli vuoden 1994 myydyin kotimainen single, jota soitettiin joka paikassa. Yhtye jäi keikkatauolle vuonna 1996 ja on ollut kuopattuna siitä lähtien. Yhtye on jälleen voimissaan ja keikkailee jo tänä kesänä Suomessa.

Suositun yhtyeen uusi jäsen on CatCat-duosta tunnettu Katja Kätkä. Kokoonpanoon kuuluvat myös alkuperäisjäsenet Petri Flander eli Peter Bottne ja Jari Salonen eli Jan Landlord.

MTV3/Helmi

Kuva: Hype Records

Lue myös:

    Uusimmat