Yrityksiä haettiin konkurssiin – vireille pantujen korkurssien määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna

Konkurssiin haettujen yritysten, yhteisöjen ja yksityishenkilöiden määrä kasvoi tammi-toukokuussa 5,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, kertoo Tilastokeskus.

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismasen mukaan tuore tilasto antaa esimakua syksystä ja loppuvuodesta. 

- Silloin tullaan näkemään huomattavasti enemmän vireille pantuja konkursseja. Kevätkauden aikana tukipaketit ovat auttaneet pahimman kriisin yli ja asia alkaa realisoitua loppuvuotta kohden. 

Konkursseja pantiin vireille 1 188.

Henkilökunnan määrä konkurssiyrityksissä on lähes 5 700, mikä on 8,2 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Vireille pantujen konkurssien määrä kasvoi teollisuuden ja kaivostoiminnan, rakentamisen, majoitus- ja ravitsemistoiminnan sekä muiden palveluiden päätoimialoilla.

Konkurssien määrä sen sijaan väheni maa-, metsä- ja kalatalouden, kaupan sekä kuljetuksen ja varastoinnin päätoimialoilla.

Katso myös video: Koronan vuoksi tyhjillään olleet hotellit ja ravintolat toivat keskustelun alle mahdollisen konkurssisuman huhtikuussa.

Hotellit ja ravintolat pysyvät tyhjillään – onko edessä konkurssisuma? 8:32

Lue myös:

    Uusimmat